Kirjoittaja Sirpa » 28 Tammi 2006, 10:52
Viime yönä meni myöhään "erakkosiilejä" katsellessa. Vanhana koirankasvattajana näen Maxin eleissä jotenkin koiramaista antautumista isälleen. Max on jo 4kk vanha, siis jo nuorukainen parhaassa iässä, vaan valta on vahvasti Tuffe-isällä. Maxin nähdessään Tuffe suhahtaa ja Max heittäytyy heti maahan jalat kaikkiin suuntiin sojottaen. Sitten Max lähtee hassusti liukumaan mahallaan Tuffea kohden. Maxin pääkin on ihan maata vasten. Kun Max pääsee kosketusetäisyydelle, alkaa Tuffe usein tuhahdella voimakkaammin, mutta lopettaa hetken kuluttua. Joskus pojat pyörivät toistensa ympäri väkkäränä. Tuffe ei kuitenkaan pure Maxia. Niin, eikä myöskään päinvastoin.
<br>
<br>Poikien touhuja on niin hauska katsella, että viime yönäkään en meinannut nukkumaan päästä. Aamulla päästin herrat vielä vapaaksi koko asuntoon ja voi sitä vauhdin hurmaa! Molemmat juoksivat aivan villeinä pitkin huoneita ja taas hetken kuluttua porhalsivat juoksupyöriinsä rullaamaan. Sitten taas vapauteen. Sitä katsellessa mietin niitä siilukoita, jotka elävät koko elämänsä häkissä pääsemättä nauttimaan tarmokkaista juoksulenkeistä. Toivottavasti Suomessa kaikki siilistit jo ovat tajunneet lemmikkinsä valtavan liikunnatarpeen.
<br>
<br>Kahden siilin perheenä emme voi kuin ihmetellä siilien erilaisia luonteita. Tuffe, Vaaralan harvahammasvampyyri on aina ollut vetäytyvä ja omissa oloissaan viihtyvä herra. Kyllä se sylissäkin viihtyy, mutta on koko ajan valppaana. Max taas on niin lällykkä, että väliin koiraksi luulisi! Aamulla, kun avaan pesuhuoneen oven, painuu Tuffe oitis pesään, vaan mitä tekee Max? No juoksee tietysti suoraan mamma luokse iloisesti jalkoihin pyöriskelemään. Se tulee luokse kauempaakin, kun sitä vaan kutsuu. Sylissä se on aktiivinen ja peloton. Vieraankin läsnäollessa poika on ainoastaan utelias. Palloilu on Maxille ihan tuntematon asia. Suurkiitos Tainalle ja Pondille upeasta kasvatustyöstä!
<br>Näin siis tänä aurinkoisena lauantaiaamuna Esi-Helsingissä.