Suomen Siiliyhdistys

Esi-Isä katosi viime viikonloppuna. Viimeinen havainto hänestä oli la-su yöltä, aamulla menninkäinen oli tipotiessään. Sunnuntaiaamuna Riku heitti repun selkään ja lähti pyöräilemään töihin, iltapäivällä minä palasin kotiin visiitiltä vanhempieni luota. Siiliä ei edelleenkään missään. Tosin tässä vaiheessa emme olleet kovinkaan huolestuneita koska lyhytaikaisia katoamisia on tapahtunut aiemminkin. Illan edetessä kävi selväksi että siiliä ei löydy. Yöllä etsimme sitä kello kahteen asti. Varmuuden vuoksi talomme ulkopuoleltakin, mutta hangessa ei näkynyt pieniä tassunjälkiä. Ajatus siitä että Esi-Isä olisi jotenkin joutunut ulos sai tunnelman paniikinomaiseksi. Myöskään ajatus siitä että se olisi kipittänyt kellariin vaikkapa takkapuita pullollaan olevaan huoneeseen ei mieltä ylentänyt. Kauhuissamme menimme nukkumaan ja näkemään siilipainajaisia. <br> <br>Aamulla etsinnät jatkuivat tuntitolkulla, kolmatta kertaa taloa läpikotaisin penkoessamme tajuntaan hiipi ajatus että talossa se ei kerta kaikkiaan enää voi olla! Mutta missä sitten? Emme voineet ajatellakaan ajatusta että Esi-Isää ei enää ole tai sitä ei koskaan löydy. Talon sielu ja henki oli poissa. Olimme katsoneet myös hellan, jääkaappipakastimen ja tiskikoneen läpikotaisin, keittiökaapistojen sisukset ja alustat oli tutkittu. Soitimme Tiinan ja Jarin paikalle ja heidän kanssaan jatkoimme suuretsintöjä jotka myöhemmin laajenivat jäljestystä harrastavalla koiralla. Koira haki ja haki, ulkoa ja sisältä, yläkerrasta ja kellarista, joka paikasta. Lopputuloksena oli ymmällään oleva koira silmissään kysyvä katse ”missä se on, harjoituksissa yleensä kohde lopulta aina löytyy”. Kiitokset vielä kerran avusta Ricolle ja emännälleen Sannalle. Koira emäntineen poistui ja Tiina ja Jarikin alkoivat olla totaalisen ymmällään tilanteesta. <br> <br>Riku lähti painajaismaisissa fiiliksissä töihin, minä jäin kotiin hyppimään seinille. Tiskipöydän alta olimme löytäneet kolon josta voisi päästä lattian alle, mutta olisiko Eskari löytänyt sen... Vanhan talomme lattian eristeenä on puru, jota olimme jo edellisenä yönä ja aikaisemmin päivällä aukon kohdalta tuloksetta penkoneet. Riku soitti töistä että siellä Eskari ei ole, nimittäin epäilimme josko se olisi kulkeutunut edellisenä aamuna Rikun repussa työpaikan pukukoppiin. Minä ryvin ahdistuksessa, kunnes tajusin että ne purut ovat ainoa looginen selitys. Esi-Isä ei koskaan kiipeä eikä laskeudu, miksi se siis olisi kiivennyt yläkertaan tai laskeutunut kellariin vievät pitkät portaat. Puhumattakaan siitä älyttömyydestä, että se olisi tassutellut vapaaehtoisesti lumihankeen lämpimästä sisäilmasta. Mutta kaivautumista Eskari rakastaa!!! Hälytin Jarin uudelleen paikalle klo 22.30 eilen illalla, itsenäisyyspäivänä. Olin päättänyt että lattiaa aletaan repiä auki. Eli Jari tiskipöydän alle irrottelemaan lautoja ja penkomaan 50 vuotta vanhoja puruja. Revimme tiskikoneen irti, ja lähdimme etenemään sinne suuntaan koska Jari löysi lattian alta tiskikoneen suuntaan menevän ”käytävän tapaisen uoman” purujen joukosta. Noin 1 – 1,5 metriä edettyä Jari alkoi kirota, koska sormeen sattui, oli työntänyt kätensä johonkin terävään. Voisiko se olla menninkäisemme!! Kyllä. Eli Esi-Isä oli saanut jotenkin itsensä keploteltua keittiökalusteiden taakse/sisään ja sukeltanut puruihin sopivasta kolosesta! Noin puolitoista metriä lattian alla edettyään ja kaivettuaan Eskari oli tehnyt itselleen tarkoituksenmukaisen poteron puruihin ja tehnyt olonsa kotoisaksi. Sydän melkein pysähtyi kun Jari nosti lämpimän, suorastaan kuuman piikkipallon esiin lattian uumenista. Tarina ei kerro olisiko Esi-Isä koskaan tullut itse ulos sieltä, ja jos olisi niin koska se olisi tapahtunut… <br> <br>Mutta sen tarina kertoo, että minä ja Riku olemme jälleen maailman onnellisimmat intialaisen pitkäkorvasiilin omistajat! Tosin minua hiukan karmaisi ilme, jolla Esi-Isä katsoi minua kun otin sen syliin. Ihan kuin se olisi jo suunnitellut seuraavaa operaatiota. Iipeen aivoitukset ovat latteasti sanottuna ihmeellisiä, niitä kuvaamaan ei kertakaikkiaan löydy sopivaa adjektiivia. Väitän että meidän afrikkalaiset kääpiösiilit eivät moiseen pystyisi, menisi pupu pöksyyn. Näin Esi-Isän ohjelmatoimisto järjesti viikonlopun viettomme ja itsenäisyyspäivän ohjelman, tällä kerralla mukana oli aimo annos mustaa huumoria. Huh. <br> <br>Ne ketkä kaipaavat lisätietoja päähenkilöstä, galleriassa löytyy kuvia hakusanalla Esi-Isä. Myös tästä episodista laitan kuvia galleriaan kunhan järkytyksestäni toivun.

Huh huh. Ei käy elämä tylsäksi ip:n orjilla. Onneksi menninkäinen löytyi ja kaikki on taas hyvin. Kunnes jälleen.. <img src="http://www.suomensiiliyhdistys.fi/forum17/img/smile/biglol.gif" border="0" align="" alt=""> <br>Tässä yksi syy miksi ip:t ovat vieneet sydämeni, ne keksivät aina jotain mitä muut eivät <img src="http://www.suomensiiliyhdistys.fi/forum17/img/smile/biglol.gif" border="0" align="" alt="">

huh...onneksi eskari löytyi yhtenä kappaleena..

Ohhoh, jopas on Esi-isä temput tehnyt, ihan suu loksahti auki luettuani otsikon. Onneksi siilura löytyi hyvissä voimin <img src="http://www.suomensiiliyhdistys.fi/forum17/img/smile/grin.gif" border="0" align="" alt="">

Tämä oli järisyttävä tarina. Ei ole siiliperheen koti aukoton... Voin tuntea nahoissani suunnattoman hädän ja epätoivon, kun lemmikki katoaa omaan kotiinsa ja sitä ei vaan ole. Kuten Jakekäärme meillä ollessaan 1,5 vkoa teillä tuntemattomilla. <br>Vaatii asennetta alkaa purkaa taloaan siilin etsimiseksi. Mutta onneksi tarinassa oli happy end. Esi-Isän ohjelmatoimisto alkaa pian kilpailla minun ohjelmatoimistoni kanssa <img src="http://www.suomensiiliyhdistys.fi/forum17/img/smile/biglol.gif" border="0" align="" alt=""> <br>Elämä olisi ihan mälsää ilman siilejä, mutta voisivat ne sentään pysyä vähän paremmin löydettävissä. Esis saattaa olla katkera, kun vuosisadan piilopaikka on mennyttä. <br>Tarja, apteekista saa lievästi rauhoittavaa luonnontuotetta ihan käsikauppatavarana. Mutta kuten jo vakioneuvokseni on muodostunut: ota konjakkia! Ja tietysti myös Riku.

Huuhhuh kyllä teillä on ollut mukavan vilkas itsenäisyyspäivä.Eskari päätti itsenäistyä ja kaivaa itselleen valtakunnan <img src="http://www.suomensiiliyhdistys.fi/forum17/img/smile/grin.gif" border="0" align="" alt=""> Loppu hyvin kaikki hyvin.

Voi herran jestas sentään !!!! Tulee mieleen tapaus nokipoika Repa. <br>Loppu hyvin ja ei onneksi tarvinnut rikkoa koko taloa. Noi korvakkaat on just tommosia.....

Juu, se Eskarin edellinen ja samalla ensimmäinen totaalikatoaminen oli juuri tuo nokipoikatemppu vajaa vuosi sitten Tiinalla ja Jarilla. Saa nähdä jättääkö Esi-Isä meidät lopullisesti ensi viikonloppuna kun David Copperfield saapuu Suomeen, jos Eskari liittyy hänen taikamatkueeseensa. <br> <br>Minulla oli eilen sellainen tsemppi päällä että olisin ollut valmis hajottamaan vaikka sitten koko huussin. Niin kauan olisi lattiaa irroiteltu että kaveri olisi löytynyt..

Toinen ei varmaan edes ymmärtänyt sitä rakkauden määrää joka saa ihmisen purkamaan taloaan pelastaakseen siilinsä. Voin kuvitella närkästyneen ilmeen kun toinen herää nokosiltaan <img src="http://www.suomensiiliyhdistys.fi/forum17/img/smile/grin.gif" border="0" align="" alt="">

Huh, huh! Saisikohan siileihin jonkun pienen radiolähettimen tms, että voisi paikantaa palloansa tuollaisissa tilanteissa....siinä taas tuotekehityksen paikka! <img src="http://www.suomensiiliyhdistys.fi/forum17/img/smile/wink.gif" border="0" align="" alt="">

Olisin kyllä valmis uhraamaan huimia summia jos sellainen kätevä laite jostain löytyisi. <img src="http://www.suomensiiliyhdistys.fi/forum17/img/smile/wink.gif" border="0" align="" alt="">

Kyllä mahtoi olla kauhea huoli! Sellaisia ne on noi korvakkaat, kynsistä sen jo näkee, että kaivaisivat jos saisivat. Meillä pöllyää vaahtomuovi.... <br> <br>Seurantamikrosirut siiluraisille ja sitten vaan lähettimellä metsästämään! <img src="http://www.suomensiiliyhdistys.fi/forum17/img/smile/biglol.gif" border="0" align="" alt="">

Huh huh, mä luin tota tarinaa ihan kauhistuneena, kun meilläkin ollaan kerran koettu katoamistarina (tosi pienemmässä mittakaavassa). Cosmo oli yön aikana karannu häkistä ja löytäny tiensä makuuhuoneen kaapin taakse. Aamulla meinasi sydän pysähtyä, kun huomasi ettei herra olekkaan enään häkissä. Kyllä työpaikalla sai kummia katseita, kun selitteli myöhästymistä työkavereille (mun siili oli karannu!). Loppu hyvin, kaikki hyvin. <img src="http://www.suomensiiliyhdistys.fi/forum17/img/smile/grin.gif" border="0" align="" alt="">

Hyääks! Kammotus mikä kokemus. Meidänkin talossa on reikiä ja koloja joka lähtöön (sen todisti aamulla hiiri, joka oli luikahtanut jostain kolosta herkuttelemaan Veeran huoneeseen). Ryhdynkin tästä tilkitsemään paikkoja...

Her'skuukkeli... Kamala kun mä pelästyin. Noooo... Onneksi löytyi<img src="http://www.suomensiiliyhdistys.fi/forum17/img/smile/grin.gif" border="0" align="" alt=""> Olin ihan kauhuissani kun luin tota mutta lopussa onneksi helpotus<img src="http://www.suomensiiliyhdistys.fi/forum17/img/smile/biglol.gif" border="0" align="" alt="">