Suomen Siiliyhdistys

Juupsista. Iipu herra on mitä mahtavimpia lemmikeitä, <br>niin suloinen ja kiltti. Ainut ongelma tässä on, että pikkuhiljaa, iipu on ottanut minut (nuoren 14 vuotiaan tytön) omaksi <br>hoitajakseen, ja alkoi "syrjimään" muita perheen jäseniä, <br>äitiä ja 12 vuotiasta pikkuveljeä. Siis tosissaankin <br>Minä olen se Iipun kulta joka saa kääntää selilteen, silittää, ottaa <br>pois häkistä sun muuta ilman kummempia tuhinoita. Mutta <br>ootappas vain kun äiti yrittää mennä : kauheat naksutukset, <br>tuhinat, näykkimiset sun muut. Ihan ihmeellistä.. <br> Mitenköhän tässä on näin päässyt käymään ? <br>Ja mikäköhän voisi olla syynä tämmöiselle käytökselle, kun <br>äiti ja veli eivät ole tehneet sille mitään pahaa. Olisiko kyse <br>vain sitten siitä, että minä kilttinä tyttönä jaksoin pikkuista käsitellä ja paapoa, monet, monet illat ?

Aivan varmasti tässä on vain siitä kyse, että Ilpu on tottunut juuri sinun hajuusi eniten. Meilläkin siilit ei pallottele minulle, mutta muille kyllä. Mitä enemmän veljesi ja äitisi pitävät Ilpua, sitä paremmin se tottuu hajuihin ja lopettaa ehkä jossain vaiheessa heille tuhahtelunkin. Siili tunnistaa orjansa tuoksun perusteella.

Ok, mä vaan ihmettelin kun on kuitenkin ensimmäinen siili, ja ollu vasta muutaman kuukauden niin.... On maailmassa monta, ihmeellistä asiaa... <img src="http://www.suomensiiliyhdistys.fi/forum17/img/smile/grin.gif" border="0" align="" alt="">

Ja kun on siili talossa ei ihmeellisille asioille tule loppua <img src="http://www.suomensiiliyhdistys.fi/forum17/img/smile/wink.gif" border="0" align="" alt=""> <br> <br>Niinkuin Marianne sanoo, niin Iipun tottumisesta tuossa taitaa olla kyse. Tutuimpaan luotetaan eniten, ja niitä kohtaan joita ei vielä niin hyvin tunneta ollaan varauksellisempia.

Kannattaa muistaa antaa siili välillä muidenkin käsiteltäväksi, että se tottuisi muidenkin ihmisten kosketukseen. Tämä helpottaa huomattavasti mm eläinlääkärissä käymistä mikäli sellainen tarve joskus sattuu tulemaan eteen (tietysti toivotaan että ei..). Lääkärinkin on huomattavasti helpompi tutkia luottavaista nappisilmää kuin sähisevää piikkipalloa <img src="http://www.suomensiiliyhdistys.fi/forum17/img/smile/wink.gif" border="0" align="" alt=""> <br> <br>Meillä on myös käynyt vähän niin, että Elvis on "minun siilini". Jopa avokkini myöntää katkerana asian <img src="http://www.suomensiiliyhdistys.fi/forum17/img/smile/biglol.gif" border="0" align="" alt=""> Tuhina neiti sitten onkin kaikkien kaveri <img src="http://www.suomensiiliyhdistys.fi/forum17/img/smile/wink.gif" border="0" align="" alt="">

Meillä Sulo sulattaa suhisematta vain miespuoliset käsittelijät, oli se sitten kuka tahansa. Jo aivan pienenä Juha sai lullata Suloa mielin määrin, mutta minä sain kyllä melkoiset puhinat osakseni. Nyt siiliäinen on vähän rauhoittunut, ja jopa minä saan rapsuttaa mahan alta, mutta edelleen miesferomonit näyttävät miellyttävän enemmän tämän herran nenää.

Aippa ei ihmemmin tuhise kennellekään meidän perheestä, mutta minusta ja äidistä se pitää eniten. Myös kaverini syliin Aippa kävelee mielellään. Sitten kun tuleekin siiliä joku veljeni kovaääninen kaveri katsomaan niin on ukko pallona.

Ässä oli kanssa hurja tuhistelija, mutta nyt se näyttää rauhoittuneen. Taisi pikkuinen todeta, ettei mun käpälistäni pääse eroon, vaikka kuinka tuhistelisi. Muihinkin ihmisiin se suhtautuu nykyään hieman vähemmän tuhisten ja piikitellen.