Suomen Siiliyhdistys

Olen lukenut läpi aiheet joissa on käsitelty purevien siilien käyttäytymistä ja miten puremista mahdollisesti voidaan vähentää, mutta mikään aiheista ja keskusteluista ei oikein tunnu pätevän tähän tapaukseen.

Mulle tuli siis noin kolme viikkoa sitten vuoden vanha siilipoika, josta edelliset omistajat joutuivat luopumaan allergian takia. Kun kävin siilin hakemassa, se oli utelias, selkeästi hyväntuulinen ja muutenkin iloisen aktiivinen. Ei näyttänyt hampaitaan, ei edes vilaukselta. Edelliset omistajat eivät enää viimeisinä kuukausina paljoa olleet voineet siilipoikaa allergian takia käsitellä, joten tiesin että entinen sylisiili on varmasti melko arka ja jopa erakoitunut, joten näihin seikkoihin olin varautunutkin.

Aran ja erakoituneen siilin sijaan mulla onkin nyt kotona täysi raivopää. Se puree ihan kaikkea mahdollista, ja jos suinkin mahdollista, näyttää todella murhanhimoiselta ihan koko ajan. Kuitenkaan se ei tunnu pelkäävän, sillä pallolle se ei mene oikeastaan ollenkaan, ei edes silloin kun otan sen käsiin - hampaat vain tulevat salamannopeasti esiin. Ruoka maittaa, kaikki mitä annan uppoaa ja varmaan söisi itsensä ähkyyn jos antaisin. Juoksupyörä on todella ahkerassa käytössä, ja muutenkin se on todella aktiivinen. Myös ulostaminen on normaalia.

Mutta mitä ihmettä voin tehdä että raivopääsiilini vähän rauhottuisi? Mulla on myös toinen siili, mutta molemmat ovat omissa kopeissaan. Voiko tämä uusi reagoida näin vahvasti toisen siilin tuoksuihin? Vai onko tämä vain raskasta koti-ikävää joka helpottaa ajan kanssa? Otinpa siilin käsiini joko ilman fleecejä tai niiden kanssa, se puree minkä ikinä suinkin ehtii. Fleecejä se pyrkii myös ravistelemaan, ikään kuin niskojen katkaiseminen mielessään. Aikaisemmin siili on tosiaan ollut ihan sylisiili, tykännyt olla sylissä eikä ole ollut moksiskaan käsittelystä. Onko tämä siili jo täysin menetetty, vai onko tämä vain ajan ja kärsivällisyyden kanssa ohimenevää?

Siilisti olen ollut jo vuosikaudet, joten kokemusta kyllä piisaa, kaikenlaisista siileistä, mutta nyt olen kyllä ihan hukassa tämän kaverin kanssa...!

Älä suotta ole hukassa, teillä asuu tiikeri. Tiikerisiilit ovat hyviä lemmikkejä kun niitä vain oppii käsittelemään oikein, eli pitää sormensa pois puruetäisyydeltä.
Meidän Heppu on juuri tuollainen höppänä reviirisiili. Kun sen asumukseen pistää kätensä on se valmis heti haukkaamaan, muutenkin sillä on poikkeavan paljon verenhimoisia ajatuksia. Silti se on minun ykkös siiluni jota palvon. Tuo pelottomuus yhdistettynä sen suunnattomaan aktiivisuuteen tekee sen ettei sitä seuratessa tule koskaan ikävä.
Ajattele niin että sohviksen pystyy omistamaan kuka hyvänsä, tiikerin pitäminen vaatii taitoa

Eikä peli ole välttämättä menetetty Tiikerinkään kohdalla. Tulihan Vaaralan vampyyristäkin ihan "kesysiili"

Ärtyisyyden taustalta voi myös löytyä jokin sairaus. Tämä vaihtoehto on varmasti hyvä sulkea pois eläinlääkärikäynnillä. Siilin sairastumisen yleensä huomaa joko siitä, että siili lopettaa syömisen tai sitten siitä, että käytös muuttuu oleellisesti.

Tämä nimenomaan silloin, kun sairaus ei näy päälle.

Vai että sohviksen pystyy omistamaan kuka hyvänsä, tiikerin pitäminen vaatii taitoa Ainakin tervettä kunnioitusta hampaita kohtaan löytyy...!!!

Jotenkin en ole taipuvainen uskomaan sairauteen, sillä tämä raivopääpureminen alkoi sillä samalla sekunnilla kun saavuttiin uuteen kotiin ja uuteen ympäristöön. Ja se puree ihan kaikkea samalla innolla, olivatpa ne eri tuoksuisia kankaita tai mun sormet tai sen vanhoja, vielä pesemättä olevia kankaita. Voiko sopeutuminen uusiin tuoksuihin kestää todella näin kauan? Eihän kolmisen viikkoa pitkä aika ole, mutta jotenkin oletin että käsittelyllä se olisi jo ruvennut rauhoittumaan.

Onko kummatkin siilit uroksia? Jos tuo toisen uroksen haju nostaa esiin ylenpalttista urosenergiaa uudella tulokkaalla. Vielä kun joutuu valtaamaan oman reviirin siellä ensin asunneelta urokselta... Urossiilit kyllä tykkäävät välillä riepotella fleeceä ilman mitään järkevää syytä(vertaa miesten uhoaminen ).
Joskus siilit laittavat kyllä muuten vaan hulinaksi jos ne eivät pidä tapahtuneista muutoksista. Toivottavasti aika auttaa hulinoivaa siiliä sopeutumaan
Meidän herra Pörrillä oli hyökkääväkausi noin vuoden ikäisenä. Tyttäreni Sannan pitkämielisyys ja sinnikkyys on nyt karsinut suurimmat uhoamiset pois. Ehkäpä tuo sinunkin siilisi on jo edellisessä kodissaan ollut hieman reviiritietoinen.

Toinen siilini on naaras, joten siksikin olen "hieman" hämmentynyt tästä tilanteesta. Saattaa tosiaan olla, että tämä uusi siili on ollut jo entuudestaan reviiritietoinen, joka on nyt vaan korostunut reippaasti kun on toisen siilin tuoksuja.

Eipä tässä siis auta muu kuin jatkaa kärsivällisesti samalla linjalla, ja altistaa sormet hampaiden hyökkäyksille

Meidän Mäysti (uros) on puree myös minkä ehtii, sormet on aina vaarassa. Ensin olevinaan nuuhkii ja kun antaa sormen lähemmäs niin naps ja siili on sormessa kiinni. Kyllä se silti sylissä on mutta vyön soljet ja kaikki hiukan mistä saa kiinni pitää maistaa miltä maistuu, joskus riittää yksi haukku ja välillä taas pitää hyökkäillen näykkiä. Myös jos on erilalaista ääntä kotona mitä ei normaalisti ole esim, kun meillä oli lastenkutsut niin kun vieraat oli lähtenyt aloitti Mäysti oman shown. Mäysti veti kenkälaatikostaan kaikki paperit ulos ravisteli repi ja levitteli ympäriinsä ihan kuin olisi siivonnut äänet pois...
Meidän Hermione (naaras) ei ole koskaan purrut ja on ihan eri luonteinen. Kun Mäysti on saanut haistella Hermionen kanssa on se hetken aikaa ihan erilainen, ihan niinkuin miehistynyt (mutta vain hetkeksi).
Välillä joudun laittamaan hanskat käteen jos on oikeen pahalla päällä ja pitäisi jalkoja pestä yai muita hoitotoimenpiteitä.

Vyönsoljet ja muut metalliset ovat monien siilien mieleen. Ei agressio mielessä vaan sen maun. Varsinkin, jos metalli on koskenut ihoon, jolloin siinä on ihania hikimakuja

Minä pidin eilen illalla Muskaa sängyssä peiton alla mahani päällä lämpiämässä. Neiti pyöri hetken ja ihan varoittamatta puri mua napaan.. Ja Muska puree nykyään todella harvoin.

Yksi asia tuli vielä mieleeni tuosta puremisesta. Meillä ihmisellä on kädet, joilla voimme tutkia kaikkea uutta ja outoa. Siilillä ei tätä mahdollisuutta ole, vaan tutkimukset on tehtävä suulla. Koska siilin näkökään ei ole kovin hyvä, niin haju ja maku ovat tässä tutkimuksessa tärkeimmät aistit.

Joten summa summarum, pureminen voi olla ihan puhtaasti uteliaisuutta. Kun uusia asioita on tarpeeksi maisteltu, ne muuttuvat tutuiksi ja pelko ja uteliaisuus vähenee.