Suomen Siiliyhdistys

Fauron pohti toisaalla, että mikä se on näiden i. pitkäkorvien kohtalo. Ovatko ne ohimenevä tuttavuus, vai aiotaanko niitä kasvattaa. Itse olen ollut viime aikoihin asti sitä mieltä, ettei missään nimessä näitä hurjia pidä enempää tänne toimittaa. Eikä näistä saa sellaisia lemmikkejä kuin valkovatsoista. <br>Kuitenkin seuratessani Ripan, Esi-Isän, Giovannin ja Simo Annikin hidasta mutta kuitenkin tapahtuvaa kesyyntymistä, olen alkanut empiä. (Esi-isän kesyyntyminenhän taisi olla muuten aika nopeaa) <br>I. pitkäkorva on haasteellinen ja erittäin mielenkiintoinen tuttavuus omassa genressään. Giovanni on vänkä tyyppi. En haluaisi siitä luopua. Mieltäni kaihertaa kieltämättä ajatus, millaisia olisivat i. pitkäkorvan poikaset, kun ne olisi kasvatettu käsikesyiksi... Britti Mark Bond on näitä veijareita ryhtynyt kasvattamaan ja aikoo jopa kokeilla risteyttää niitä valkovatsojen kanssa. Odotan mielenkiinnolla tuloksia. <br>Tein jo Markulle alustavan ehdotuksen, mutta kuulemma ei ainakaan vielä S A ryhdy poikashommiin. Tämä juttu vaatii perusteellista harkintaa. Hmm...

Saattaisi olla, että niistä saataisiin ihan kelpo lemmikkejä heti pikku siilistä lähtien mikäli niitä käsiteltäisiin hirvittävästi jo alusta alkaen. Vai liekö ne sukua tiikerille, joka pennusta asti ihmisen kanssa kasvaneena voi siltikin milloin vain hyökätä hoitajansa kimppuun ilman sen kummempia omantunnontuskia <img src="http://www.suomensiiliyhdistys.fi/forum/img/smile/biglol.gif" border="0" align="" alt="">

Niin...mietityttää kyllä kovasti nyt.. <br>On myös mahdollista että eivät koskaan kesyynny kuin Afrikkalaiset. Ovathan Egyptiläiset pitkäkorvatkin usein vankeudessa syntyneitä ja kesytettyjä mutta silti pysyvät hieman ärhäköinä. Ihan hyvinhän tuota poikasten tekoa voisi kuitenkin kokeilla, mutta ensin pitäisi varmistaa että poikasille ylimalkaan löytyy potentiaalisia ostajia, tuli niistä sitten millaisia tahansa luonteeltaan! <br> <br>ps. Eilen vellasimme Esi-Isää varmaan tunnin kun yritimme tutkia sen jalkaa ja ottaa siitä pois lankaa, pölyä ja muuta. Hän ei nostanut piikkejä kertaakaan ja purikin tosi vähän. Ainut tapa millä se puolustautui oli pallolle meno (siis ilman piikkien nostoa, nyt sekin on nähty!)Lopulta saimme ylimääräiset jalasta pois ja haavaa ei ollut. Fleeceä ei enää sille otukselle laiteta. Siitä irtoaa nukkaa joka paakkuuntuu varpaiden väliin. Afrikkalaiselle se ei paakkuunnu. Operaation jälkeen leikkasin vielä kynnetkin, kun poju makasi kyljellään sylissä retuuttamisesta voipuneena.

Olisi kyllä mielenkiintoista saada tietää, miten vankeudessa olleiden vanhempien poikaset kesyyntyisivät... vaan kuka haluaa itselleen i. pitkäkorvan jonka kesyyntymisestä ei ole mitään varmuutta? <br> <br>Maalaisjärjellä ajatellen, voisin kuvitella, että jos nyt näitä 8 täällä ajatellaan ensimmäisenä polvena, niin 3. polvi saattaisi osoittaa jo lemmikkisiilin ominaisuuksia... ehkä.

Tosi vaikea tämä i.pitkäkorvan poikasasia. Ensi kesä meillä on sen tyyppinen, että siilinpoikaset ei istu oikein kuvioon mukaan. Nämähän lisääntyyy siis keväällä ja kesällä. Muutekin olemme hieman enemmän vielä kielteisellä kuin myönteisellä kannalla tähän poikasasiaan. <br> <br>Olen varmaan vähän tiukkapipo näissä eläinasioissa, mutta olen miettinyt mm. sitä että jos on paremmin lemmikiksi soveltuvia lajeja ja huonommin lemmikiksi soveltuvia lajeja niin pitääkö niitä huonomminkin soveltuvia pitää lemmikkinä? Olen aina olettanut, että valkovatsa on luonnostaan (luonteenpiirteiltään) melko hyvin lemmikiksi soveltuva laji. Onko se niin? <br> <br>En sulje pois meidän kohdalla sitä poikasasiaa ja vuoden päästä harkitsemme uudelleen, kun näkee että miten tämä laji pärjäilee vankeudessa hieman pitemmässä mittakaavassa. <br> <br>Olemme olleet huomaavinamme, että kesytystyön pitää olla määrätietoista, ahkeraa ja säännöllistä, jotta siitä on jotain hyötyä. Vaikka S A on mennyt kesympään suuntaa, se ei näytä edistyvän "itsestään" tästä eteenpäin (epäsäännöllisellä käsittelyllä).

Säännöllisyys on kyllä ollut siilien käsittelyn a ja o. Sen huomaa jo valkovatsastakin, kun se on saanut olla itsekseen pari päivää. Ollaan niin vihaisia ja piikikkäitä saati sitten tämän pitkäkorvan kohdalla. Pitkäkorva on kyllä huomattavasti uteliaampi ja rohkeampi kuin valkovatsa, ainakin meillä. Se juoksee uteliaana uudessakin paikassa lattioiden poikki, kun valkovatsa jähmettyy paikoilleen ja hakeutuu mielellään heti piiloon. <br> <br>Poikasasiaa olen minäkin miettinyt. Olisi kyllä huimaa olla "uranuurtaja" näiden eläinten kanssa. Se olisi aika ainutlaatuinen tilaisuus ylipäätään. Uskoisin löytyvän näillekin aroille ja äreille siileille uusia omistajia, kun vaan informaatio lajin omalaatuisesta luonteesta olisi riittävää. Ei kaikki ihmiset kaipaa sylilemmikkejä, tästä esimerkkinä eksoottisten eläinten harrastajat (käärmeet, hämähäkit, skorpionit). Tällaisia ihmisiä voisi pitkäkorvat kiinnostaa muun extremen lomassa ja ko. ihmiset varmasti myös paneutuisivat eläinten asianmukaiseen hoitoon. Mutta saahan sitä visioida...

Minulla asiaan on aika kielteinen mielipide, minustakin Intialaista ei pidä "pakottaa" lemmikiksi kun muitakin vaihtoehtoja löytyy. Ikävää olisi kymmenen vuoden päästä kuulla kuinka sitä myydään lemmikkinä euron kuvat silmissä ihan millaisille ihmisille tahansa. Kun tietää että näistä kahdeksasta se kaikki lähti ja olisi ollut mahdollisuus se estää. Sillä vaikka kuinka se pysyisi aluksi "sisäpiiri" juttuna, eli poikaset menisivät vain osaaviin käsiin, ei sitä voida taata pidemmän päälle.

Jokaisella kolikollahan se toinenkin puoli on...

En tiedä että olenko ihan jäykkis, mutta olen hieman ihmeissäni noista valkovatsan ja i.pitkäkorvan risteytysyrityksistä. Onhan se kiva leikkiä tiedemiestä "kokeillaanpas mitä tästä tulee", mutta enpä tiedä oikein.

Olen tässä mietiskellyt aihetta pitkin päivää ja kallistunut kuitenkin enemmän Fauronin ja Markun kannalle, en ehkä kuitenkaan ihan niin jyrkästi. Intialaisten lisääntymisajatuksissa pitäisi nimenomaan ajatella mahdollisimman kauaskantoisesti. Afrikkalainen kääpiösiili on loistava lemmikki. Mutta jatkuvasti Esi-Isää seuraavana tulee väkisinkin mieleen että voivoi, vähän niinkuin Markku kommentoi sen tuijotuskuvaa kuvaa tuolla Gallerian puolella että kova on elämä näillä intialaisilla ollut...Että voisiko näistä kahdeksasta maahan tulleesta oppia jotain ja olla onnellinen siitä että kaikille saatiin kuin saatiinkiin hyvät kodit. Arvostan äärimmäisen paljon meidän mustaa siiliä ja en osaisi kuvitella elämää ilman sitä, mutta en kuitenkaan koskaan unohda niitä merkittäviä eroja/haasteita joita Afrikkalaisen ja Intialaisen siilin välillä on. Hyviä, kärsivällisiä ja mustalle huumorille ja verisille naarmuille naureskelevia ihmisiä on huomattavasti vähemmän tässä maassa kuin sellaisia ihmisiä, jotka tulevat toimeen Afrikkalaisen kääpiösiilin kanssa.

Ketäs nämä kahdeksan nyt olikaan? Nipsun kanssahan tuli toinenkin i.pitkäkorva tänne pohjoiseen, meni Kemiin kuten jossain aiemmin olen maininnutkin. Ja onko niitä tullut "huomaamatta" muitakin... <br> <br>Kauaskantoisuus on kyllä hyvä ohjenuora tuossa poikasasiassa. Preventiivinen lähestyminen mahdollisiin ongelmiin säästää monelta kömmähdykseltä. Näin ehkä sitten pitkäkorvienkin kohdalla.

Muut tiedetyt pitkäkorvat Nipsun lisäksi ovat Esi-Isä, Ripa, Giovanni, Simo Annikki, Klaara, Sohvi ja Pekko. <br>Kemissä on siis se yksi tuntematon ja lisäksi ainakin Kuopiosta meni Simo Annikin kanssa eläinkaupassa ollut siili jollekin tunemattomalle tyypille. Olisi mielenkiintoista saada tietää niistä. Ja mielenkiintoista on tässä Sohvi-siili, joka on täysin kesy... Ihan sylisiili. <br>I. pitkäkorvan ei missään tapauksessa tarvisekaan olla samanlainen luttana kuin valkovatsan. Minusta esim. Giovanni olisi oikein jees ja metka ns. lemmikki, kunhan se tuosta vielä vähän rohkaistuu viipeltämään ja korviaan heiluttelemaan... Eikä purisi ihan niin kovasti <img src="http://www.suomensiiliyhdistys.fi/forum/img/smile/biglol.gif" border="0" align="" alt="">

Ymmärrän kyllä että intialainenkin voi olla lemmikkinä erinomainen oikealla ihmisellä. Toisaalta enpäs ole yhtään vielä livenä nähnyt joten minulla ei ole mitään perustetta tuomita niitä ainakaan vielä epäsosiaalisiksi ja ylettömän vaikeiksi olennoiksi! <img src="http://www.suomensiiliyhdistys.fi/forum/img/smile/grin.gif" border="0" align="" alt=""> <br> <br>Vaan aina kun kuullaan eläimestä joka on joutunut sellaisten ihmisten käsiin joilla rahkeet ei riitä oikeaan hoitoon taivastellaan kuinka yksikin tapaus on liikaa. Eli pyydän intialaisten omistajilta sitä itsestään selvää (ja teillä jo olevaa) asiaa eli harkintaa. Itse tiedätte lemmikkinne parhaiten, ja esimerkiksi Sohvihan voisi olla erinomainen jalostuseläin!

Nipsu on ollut kyllä oikein mukava otus ja monet naurut se on meistä irroittanut. Varsinainen sylisiilihän se ei ole, mutta hauska maantiekiitäjä ja seurailtava kuitenkin. Ja sen naama ja korvat on niin suloisen erilaiset kuin valkovatsalla. <br> <br>Lähinnä sitä olen vain miettinyt, että kärsiiköhän nämä suht villit siilit lemmikkinä olostaan... Välillä käy Nipsua kovasti sääliksi, varsinkin, kun se raukka kylpee (pakko kylvettää kerran viikossa, kun se sotkee itsensä pyörässä ja haisee kaamealle). Itse en ole Nipsun hankintaa katunut ja vastaisuudessakin sillä on paikka sydämessäni, mutta ajatus siitä, että se saattaa kärsiä vankeudestaan hyvästä hoidosta huolimatta, tuntuu kieltämättä pahalta... (tulipas lausehirviö).

Niin. Pitäisiköhän meidän tyytyä pitkäkorva-alalla egyptiläisiin... minulla ainakin on kova pöhkiäiskuume. (Johannan diagnoosi)