Suomen Siiliyhdistys

Meidän Mimmi-siili meni eilen ensimmäistä ja viimeistä kertaa eläinlääkäriin. Loppuun asti Mimmi oli virkeä ja halusi touhuta. Mimmi halvaantui toispuoleisesti, joten päätös nukuttamisesta oli helppo (jos sitä yleensäkään voi helpoksi sanoa).

Olimme Mimmin kanssa yhdistyksen jäseniä alkuaikoina. Toimin jonkin aikaa jäsensihteerinä ja Mimmin inspiroimana suunnittelin tuon yhdistyksen logon.

Olen lueskellut näitä foorumin juttuja ja ikäväkseni olen huomannut, että siilien elinikä jää usein aika lyhyeksi. Minulla on varmaan ollut suuri onni matkassa, kun Mimmiä ei kertaakaan tarvinnut viedä eläinlääkäriin eikä vanhuus vieläkään painanut vaikka ikää olikin jo 8 vuotta. Mimmillä oli 3-metrinen ja 2-kerroksinen "talo" ja siellä se hyödynsi jokaisen nurkan. Mimmi liikkui varmasti enemmän kuin moni ihminen yhteensä. Tuon takia en edes harkinnut elämän pitkittämistä puoliksi halvaantuneena.

On ihan kamala ikävä Mimmiä, mutta lohduttaa se ajatus, että Mimmi eli pitkään ja terveenä.

Mukavaa kevättä kaikille siilinomistajille!

-Tero

8-vuotta!!!! voi kuinka kunnioitettava ikä! osanottoja kovasti sinne! T: Nokinassulan poppoo

Oho. Olipa tosiaan ilahduttavan pitkäikäinen ja terve siili. Saitte tosiaan nauttia monta ihanaa vuotta toisistanne. Varmaan on kova ikävä kuitenkin.
Lämmin osanotto minultakin.

Voi Mimmi, ihana kuulla, että siilisi eli noin pitkään!!!
Toivotaan, että eliniät nousisivat, mahdollisuuksia kuitenkin on!

Osanottoja Terolle!!

Kiitos osanotoista!

Tuntuu, että välillä tää elämä on tällaista koettelemusta ja henkisen kasvun paikkaa. Menetin puoli vuotta sitten 55-vuotiaan äitini rintasyövälle ja nyt jo jouduin kohtaamaan uuden menetyksen. Mimmin kohdalla olen kyllä onnellinen siitä, että Mimmi sai elää pitkän ja terveen elämän. Tietenkin olisin mielelläni katsonut, että kuinka kauan Mimmi olisi elänyt ellei halvausta olisi tullut, koska sen energiamäärässä ja virkeydessä ei ollut mitään rajaa.

Mimmillä ei ollut omia poikasia, mutta sen sisaruksia lienee vielä jossain. Toivottavasti nuo hyvät geenit on vielä jossain olemassa ja sitä kautta tulisi lisää pitkäikäisiä siilejä.

Osanotto Mimmin poismenon johdosta. On hienoa kuulla, että hyvissä olosuhteissa siili elää noinkin kauan. Toivottavasti hyvät geenit ovat siirtyneet uusiin sukupolviin.

Osanotto myös meiltä.

Osanotot Terolle! Pitkän iän sai Mimmi elää, se oli hienoa.

Osanotto siilin pois menosta. =(

Wau, miten pitkään teidän Mimmi eli ja sai elään näin pitkän ja hyvän elämän. Onko sillä jälkeläisiä ja jos on onko sen sukua olemassa vielä?

Kiitos osanotoista!

Mimmillä ei ollut jälkeläisiä, mutta uskoisin, että muita "sukulaisia" on. Henkilö, keneltä Mimmin ostin, kasvatti paljon siilejä, joten ne ns. hyvät geenit varmaan on vielä liikkeellä jossain päin Suomea. Kasvattaja osaisi varmaan paremmin vastata tuohon, mutta kun en millään muista edes hänen nimeään. Muistaako Tiina? Kasvattaja on mies, jolla taisi olla "ruotsalainen" nimi. Hän taisi olla niitä ainoita kasvattajia siihen aikaan.

Mimmi ei ole kuitenkaan ainoa pitkäikäinen siili. Yhden tuttavan siilit eli yli tuon 8 vuotta, mutta tarkkaa ikää en tiedä. Muistaakseni ainakin toinen hänen siileistään oli samalta kasvattajalta kuin Mimmikin.

Kasvattaja on muuttanut takaisin synnyinmaahansa Ruotsiin. Kyseessä on Dan-Eje Olsson.

Meidän siilimme Elmeri oli Danin siilin jälkeläisiä ja Elmerin jälkeläisiä on ainakin Rinteen Miialla. Elmeri eli 6 vuotiaaksi. Elmerin isä (USA:n tuonti) eli 4 vuotiaaksi ja Elmerin äiti Vilhelmiina (Danin kasvatti ja Mimmin sukulainen) eli 4,5 vuotiaaksi. Elmerin äidinäiti eli 8 vuotiaaksi ja synnytti Vilhelmiinan 7 vuotiaana.

Olen seurannut pitkään siilien elinikiä ja koettanut saada selville jotain yhteistä nimittäjää näiden pitkään eläneiden joukosta. Geenien lisäksi, toki. Vastoin aikaisempaa ajatusmaailmaani, joudun toteamaan, että yksikään todella pitkään eläneistä siileistä ei ole ollut ns. sylisiili. Näyttäisi vahvasti siltä, että runsas käsittely lisää siilin stressiä.

Kiitos vastauksesta Tero ja Tiina.

Aina tulee uutta tietoa, siilit ovat herkkiä joten hyvin mahdollista.

Meillä siilit saavat olla omassa rauhassa ja tykkäämme katsella mitä ne puuhailevat omissa tiloissa. Ovat kyllä kesyjä mutta eläimelle pitää antaa omaa tilaa ja rauhaa.

<em>Kyseessä on Dan-Eje Olsson.</em>

No niin, Olsson se tosiaan oli. Kielen päällä pyöri, mutten millään muistanut tuota nimeä.

<em>Vastoin aikaisempaa ajatusmaailmaani, joudun toteamaan, että yksikään todella pitkään eläneistä siileistä ei ole ollut ns. sylisiili. Näyttäisi vahvasti siltä, että runsas käsittely lisää siilin stressiä.</em>

Näin oli myös Mimmin kohdalla (kuten myös aiemmin mainitsemieni tuttavan siilien kohdalla). Mimmi ei yrityksistä huolimatta "kesyyntynyt", joten se eli aika villinä. Käsittely jäi vain pakollisiin toimenpiteisiin, kuten siivoukset jne.

Siili yleensä mielletään sylilemmikiksi, ainakin saamistani sähköposteista päätellen. Itse en ole hirveästi tuohon ottanut kantaa, mutta olen kertonut oman siilin hoidosta, jos sitä on kysytty. Tuo on joskus aiheuttanut pettymyksiä, koska minun kokemukseni ei ole sitä, että "rapsutetaan masua ja pussaillaan kaiken päivää". Pettymystä on tietysti pahentanut se, että sellaista rapsuteltavaa siiliä ei saakaan viikkorahoilla...

Jokainen tietenkin hoitaa siiliä omalla tavallaan ja tietenkin myös siilin ehdoilla. Omasta kokemuksestani sanoisin, että vaikka se fyysinen kontakti olisikin vähäistä, ei se kuitenkaan vähennä mielenkiintoa siilin elämän tarkkailuun eikä varsinkaan siilin arvoa lemmikkinä. Siili on kiva eläin vaikkei se sylissä olisikaan!