Suomen Siiliyhdistys

Eilen ostin ensimmäiset jauhomadot, enkä edes ajatellut miten karmea yö on tulossa. Illalla tunnin välein kävin jääkaapilla, en hakemassa ruokaa vaan tarkistamassa, että madot ovat purkissaan ja horroksessa. Kamala näky kun avaa jääkaapin siinä on syntymäpäiväkakku, ja sen alla laatikossa matoja. No ei siinä vielä mitään, madot olivat kuten pitikin. Illalla mennessäni nukkumaan jouduin tarkistamaan sänkyni moneen kertaan "matoturvalliseksi" ja kuinka ollakaan kun sinne pääsin niin joka paikkaan alkoi kutittamaan ja joka paikassa luikerteli "aivan varmasti" mato. Tuntuu hiukan tyhmältä ison ihmisen käyttäytyä näin, mutta kyllä se nyt hiukan outoa minusta on että jääkaapissa matoja <br>miten teillä on menneet ensimmäiset yöt, ja etenkin onko "matokammo" kadonnut ajan myötä? <br>tanja

Iiik....toivottavasti minulle ei <br>tule tuollaista yötä...en ole <br>vielä ostanut jauho matoja <br>ostan vasta joulukuussa... <br>kun siili-vauvanikin tulee....!!! <br> <br>Voi ei..!!!! <br> <br>No tuskin...ei siitä ikinä tiedä...no totutellaan..!!!

Minä ainakin alkuun kammoksuin noita matoja. Kyllä tuli eläinkauppiaaltakin kysyttyä että ei kai ne vaan pääse purkista karkuun ja pitääkö kantta pitää purkin päällä etteivät karkaile jne. Puhumattakaan siitä, kun satuin ekaa kertaa näkemään madosta kehittyneen koppiksen. Mutta kyllä näköjään kaikkeen aikanaan tottuu. Mitä sitä ei opettelisi sietämään, jotta siili saisi hyvää ruokaa. Tosin äitini ei vieläkään meillä käydessään uskalla kurkistaa jääkaappiin, pelkää kai saavansa matoja käteen vaikka purkkien päällä on kansi. Mitähän mahtaa tuumatakkaan seuraavan kerran käydessään, kun kurkistaakin kaappiin jossa on matofarmi heh heh.

Niinhän sitä sanotaan, että kaikkeen tottuu paitsi jääpuikkoon p*****ssä, se kun ehtii sulaa ensin...mulla ei tavallisten pikku jauhiksien kanssa ollut oikein mitään ongelmaa alunperinkään. Vähän ikävältä tuntui pitää niitä jääkaapissa, mutta ei siitä yöunet menneet...viikossa totuin jopa niin, että nyt matosilla on oma koti, ei sitä nyt ihan matofarmiksi voi sanoa mutta sinne päin. <br> <br>Jättiksien kanssa on vähän ikävämpää, niitä ei tee mieli ottaa käsineen purkista, kun ne ovat niin isoja ja sähäköitä. Mutta en mä niistäkään kovasti ahdistu. <br> <br>Sensijaan viikonloppuna tuli ostettua kaksi (två) kenttäsirkkaa, ja ne olivat niin inhottavia, että hyh hyh! Ei ihan niin hirveitä kun torakat, mutta hyi miten nopeita ja rumia! Mä aion odotella jonkun aikaa, ennenkuin uudestaan yritän...elävien kanssa siis...ainakin pakastan heti ostettuani sirkat, tai jotain. Albert kyllä söi ne sirkat, kuolleina, elävinä olivat liika vikkeliä ja isoja ainakin ensinäkemältä. <br> <br>Eli tawnia jos sulla menee yhtään niinkuin mulla, niin suosittelen eka pikkumatoihin totuttelemista, sitten ehkä isoihin, ja joskus paljon myöhemmin sirkkoihin yms...siis elävinä! Säilöttyjä/pakastettuja ötököitä "pitää" pystyä käsittelemään, jos siilin aikoo omistaa.

Tosi tarina: ennen kuin kuulin siileistä, teki vuosikausia mieli jotain allergiselle sopivaa lemmikkiä. Liskoja katselin hartaudella, varsinkin Madagaskarin päivägekkoa, jolla on kauniit silmät...on on! Mutta hirvitti se kun niille olisi pitänyt antaa matoja...IIIIK! Never! Kun sitten kohtasin ensimmäisen siilini Lunan, niin menetin sydämeni jotta poksahti. Ja olihan sitten totuttava niihin matoihinkin. Aluksi teki mieli hypätä tuolille kirkumaan. Ensin madot olivat jääkaapissa, sitten ne muuttivat lämpimään kaappiin ja lopulta tuli matofarmi. <br>Ja tilanne nyt: rouhaisen komeasti kourani matofarmiin ja napsin sieltä siilosille evästä. Messuillakin hain siileille edustusmadot kourissani Jättiksiin ei ole näin läheistä suhdetta muodostunut, mutta saatan nopeasti napata jättiksen sormillani kuppiin. <br>Kliimaksi: saatan tuijottaa matofarmia haltioituneena pitkiä aikoja. Miten kauniita itse kasvattamia matoja.... <br>Näin se vaan menee. Joten älä hätäile.

Kuolleiden kanssa ei mitään ongelmia ole, mutta nuo elävät.. hyh.

hei! puutun nyt tähän, vaikka siiliä en vielä omistakaan, mutta kun meillä on noita muita elukoita, joille maistuu niin sirkat kuin madotkin.. <br>kenttäsirkkoja myydään myös kuolleina! paketti näyttää vähän säilykerasialta, mutta sisältää "terveitä" kuolleita sirkkoja <br>eli niitä ostamaan sitten, jos elävät tuntuu ällöiltä <br>(sitä ne kyllä onkin) itsehän pystyn jo lusikalla nostelemaan sirkkoja boxistaan, mutta alkuun en voinut koskea koko lootaan ilman huutoa ja vähän väliä asunnon ympäri juoksua ;D

kunhan kippo on tarpeeksi korkea niin ei ne sieltä pois pääse..ramseksella on 1,5cm korkea ruokakippo ja madot eivät pääse sieltäkään pois. <br> <br>mä oon edistynyt..ekalla viikolla ramses sai matonsa lusikalla tai pinseteillä..nykyään otan ihan reilusti kädellä ne sieltä kiposta eikä tee pahaa vaikka ne olisivat olleet lämpimässä ja hyvinkin eloisia. <br> <br>laita madoille noita munakennoja ja katso kuinka ne ovat kivoja kun ne kiipeilevät ja syövät salaattia!!loppujenlopuksi ne eivät olekaan ällöjä!

Joo kyllä minäkin pitkään aristelin noita kenttäsirkkoja. Kun ostin niitä eläinkaupasta, pakastin ne saman tien hengiltä kunnes Safinan kasvattaja antoi meille mukaan eläviä sirkkoja (Safina kun oli oppinut nappaamaan sirkan elävänä). Enhän tietenkään tohtinut viedä pikkuiselta huvia, joten nyt meillä on elävien jauhisten lisäksi kenttäsirkkoja irtokarkkilaatikossa jonka päällä on harsokangas etteivät karkuun pääse.

Joo , kaikkeen sitä tosiaan tottuu. Saan edelleen jonkinlaisia kylmiä väreitä jättiksistä ja käteeni en niitä viholaisia ota , mutta kaapaan sellaisen munakennon kuppiin ja siitä tarjoan siilille. <br>Mulle riitti se , kun kerran oli verkkarin lahkeen SISÄpuolella jättis luikertelemassa-yäkkiä!

Minä en madoista pidä mutta kuitenkin niitä pitää valitettavasti antaa. En koske niihin paljain käsin. Mato kammo, on joskus ollut kun tulin Tuffareista ja minulla oli matoja repussa niin sitten tarkistettiin monta kertaa ja kun reppu oli sängyllä niin sänkykin piti tarkistaa. Meillä madot on kellarissa, ja jättiksiä ihan ämpärissä. Sirkat otan pakkasesta jotain 20 mintsaa ennen kuin menen Lurun luokse.

Juu, kyllähän noihin Akustin matoihin on alkanut tottua, sirkka ajatus kyllä etoo edelleen. Ensimmäisten viikkojen aikana mitä madot meillä asusti, löysin jääkaapissamme luikertelevistä öttiäisistä hyviäkin puolia. Mulla kun tulee napsittua kaiken näköistä turhaa pitkin iltaa jääkaapista, niin alkuunsa tämä ikävä, ja vararengasta kasvattava tapa väheni. Meni siinä ruokahalut kun kävi jääkaappiin kurkkaamassa, kun madot nökötti kurkun ja tomaatin välissä. Siinähän olisi painonvartijoille vinkki: Ei muuta kuin jauhikset jääkaappiin, niin loppuu se turha jääkaapilla ravaaminen.

Totuttu on. Ensin alkuun ällötti, mutta nyt niihin suhtautuu ihan neutraalisti. Siellä ovat kylmäkaapissa, eivätkä karkuun pääse, kaurahiutaleiden seassa muovirasiassa. Ilmareiät pieniä ja madon pitäviä.

Äkkiä sitä näköjään siilin omistajana pahimmasta ötökkäkammosta pääsee. Ensimmäisinä päivinä jauhomadot iljettivät ja nyt kuukauden kuluttua jättiksiäkin voi jo käsitellä paljain käsin. Nehän ovat oikeastaan ihan söpöjä eivätkä hyppele mihinkään. Sirkkoihin en kyllä koskisi vieläkään ilman pitkiä pinsettejä ja aina pitää tarkistaa huolellisesti, että sirkka-astian harso on tiiviisti kuminauhalla kiinni. Osku jahtaa innoissaan eläviä sirkkoja, joten pitäähän hänelle se ilo suoda. Yksi sirkka pääsi viime viikolla karkuun ja kirkaisu kuului varmasti naapuriin! Onneksi poika tuli pelastamaan minut.

No toivotaan, että toinen yö jauhomatojen kanssa menee paremmin. Tämä yö on samalla ensimmäinen yö siilin kanssa nyt noin 50 minuuttia on neiti vuosaaressa asunut