Kirjoittaja Pirjo Y » 03 Marras 2005, 21:13
En ole jaksanut tulla koneelle koko päivänä ennen kuin nyt. Vuosi sitten olin ihan samassa tilanteessa ja tulee raskaasti mieleen miltä silloin tuntui. Toivottavasti tähän ketjuun ei tule kukaan "surutyön asiantuntija" julistamaan miten turhaa on surra jotain siiliä kun kaikki kuitenkin kuollaan.
<br>
<br>Osanottomme Rovaniemen siiliperheelle Yökankaan siililästä. Ei todellakaan käy kateeksi tämän ajan eläminen. Se on yhtä tuskaa ja koskee vielä kauan. Elvis kuitenkin jäi kaikkien mieliin uskomattoman komeana siilinä. Ja näin Kikke huomaat mikä tarkoitus oli sillä, että siilit pääsivät yllättäen yhteen. Nyt Elviksellä on kauniit jälkeläiset. En oikein usko, että kyseessä olisi mitään perinnöllistä, mutta sekin on kauheaa jännätä ja odottaa sitä EELAn kirjettä. Voimia!