Kirjoittaja Sirpa » 22 Helmi 2006, 11:48
Barrikadi isän ja pojan välillä on komeassa 35 cm korkeudessaan pitänyt pojat viime aikoina erossa toisistaan. Vaan aamuyöllä se taas alkoi, nimittäin linnunlaulun kaltainen kimeä ääntely. Unenpöppöräisenä en aluksi tajunnut, mistä on kysymys. Kevään jo luulin koittaneen. Vaan pian ääni yltyi niin kovaksi, että oli pakko nousta katsomaan, mistä nyt on kysymys. Kohtahan seinänaapurit olisivat vinosti hymyillen kysyneet tavatessa, että vieläkös rouva pystyy kävelemäänkin, kuin niin tuli yöllä vinguttua...No, Jarikin oli herännyt, joten kodinturvajoukkomme marssi siis yhdessä pesuhuoneeseen.
<br>
<br>Ja mitä väsyneet silmämme näkivätkään! Jos elämä olisi elokuvaa olisi eeterissä alkanut soida vuosikymmenien takainen suosikkivalssi "Kaunis on luoksesi kaipuu, raskas vaikk´ joskus se lie.." Barrikadin ja seinän välissä on nimittäin noin sentin rako ja siinä Max ja Tuffe olivat kuonokkain. Max makasi taas tyypillisessä asenossaan mahallaan ja kimitti isälleen: "Tahdon sinne, päästä!" Hetken jo mietimme väliseinän poistamista ja siirtymistä takaisin sänkyyn, mutta järki voitti. Emme haluisi nyt herätä uudelleen mihinkään tappeluun. Niinpä kiikutimme Tuffen toiseen huoneeseen, jätimme Maxin siilien valtakuntaan yksin ja nukahdimme. Vaikka nyt valitsimmekin helpoimman tien, taitaa edessä olla taas pian YS, Yhdistyneet siilikunnat!