Kysymys huolestuneelta.

[Tapsu]

Yritin etsiä noista vanhoista kirjoitelmista, mutta en löytänyt selkeätä vastausta. Osaisiko joku kertoa?
Taavi siis sai epäiltyyn virtsatientulehdukseen tiistaina 7-9 päiväisen antibioottikuurin.
Nyt on torstai ja pissa on edelleen sinisenvihreää. Ruokahalu melko olematon. Ruiskulla ollaan annettu ravintoa.
Pissa ei tuoksu millekään.
Kysyisin, että onko jollakin kokemusta, kuinka pian tuo lääke pitäisi purra?
Vastauksesta kiitollisena.

[Tiina]

Antibiootti on ainakin meillä aina vaikuttanut ruokahaluun. Eli ruokahalu tahtoo hävitä. Muistaakseni meillä lyhyissä kuureissa eläinlääkäri sanoi lääkkeen alkavan purra vuorokaudessa, pidemmissä 2-3 vuorokaudessa.

Kannattanee olla huomenna yhteydessä lääkäriin. Varsinkin, kun on joulukin tulossa ja silloin eläinlääkäritkin voivat olla vaikeasti tavoitettavissa.

[Natsuko]

Meille sanottiin, että pitäisi ottaa yhteyttä viimeistään mikäli viidessä päivässä ei ole minkäänlaista parannusta. Mutta koska nyt on joulu, ottakaa yhteyttä aiemmin. Ei siitä ainakaan haittaa ole.

[Tapsu]

Lämmin kiitos vastauksistanne. Soitan eläinlääkärille nyt aamulla.

[Tapsu]

Pääsimme Einar Eriksossonin vastaanotolle Apexiin. Palvelu oli lämmintä ja osaavaa. Diagnoosi vain karmea. Erittäin suuri maksa, jossa todennököisesti kasvain, mikä näkyi ultarassa ja tuntui ulospäin.
Siitä todennäköisesti tuo sinivihreä virtsan väri.
Taavia ei kuitenkaan tarvinnut nukuttaa pois, vaan saamme pitää hänet pyhien yli ja ehkä loppuunkin asti, koska tämän kasvaimen ei pitäisi aiheuttaa kipuja.
Voi meidän rakasta Taavia, kyynelpurot virtaavat. Täytyy helliä poikaa loppuun asti, tätä on vaikea hyväksyä, vaikka kaikkeen on olevinaan varautunut.

[Natsuko]

Voi ei! Eihän sen noin pitänyt mennä Tosi kauheaa kuultavaa, kun simppeli tauti paljastuukin ihan muuksi. Yrittäkää jaksaa, toivottavasti Taavilla ei ole kipuja :/

[Tapsu]

Lääkärin mukaan tuo kasvain ei pitäisi aiheuttaa kipua. Kiitos kauniista viestistä! Täytyy sanoa, että joulufiilistä ei enää ole lainkaan, vaikka en haluaisi dramatisoida asioita, mutta surulle ei voi mitään. Tunteet eivät
käskemällä muutu.
Tietenkin voimme tukea toinen toistamme, kun kaikki olemme yhtä eläinrakkaita ja sylitellä Taavia, kun se selvästi tykkää juuri nyt olla sylissä.

[Katinka]

Voi hyvänen aika miten surullista.. Koittakaa jaksaa, pahalta tuntuu vielä näin joulun alla. Voimia sinne!

[Memma]

Pahoittelut ikävistä uutisista! Jotain hyvää kuitenkin - Taavi ei kärsi ja saatte sen seurasta vielä nauttia hetken.

[zoozoo]

Voi miten kurjaa, koittakaa jaksaa.

[tanjakuu]

Tapsu,
Tiedän tismalleen, millainen olonne nyt on! 5.12. menettämämme Sakarin munuaisvaiva (valtavaksi laajentunut munuainen) löytyi oikeastaan samalla tavalla ja saimme saattohoitaa pientä 1,5 viikkoa. Surulle ei tuntunut olevan loppua, itkin aamusta iltaan ja ihmisten ilmoilla (töissä jne) tsemppaaminen oli tosi hankalaa.
Itken usein vieläkin, mutta nyt näen jo surun läpi kaiken sen ilon, jota saimme Sakarin kanssa ollessamme.

Me loppujenlopuksi jouduimme päästämään Saken matotaivaaseen, koska munuaisvaiva vei pienen niin heikkoon kuntoon. Pidimme merkkinä syömisen loppumista ja kun kaksi syömätöntä päivää oli ohi ja kun Sakke hoiperteli jo pahasti, menimme nukuttamaan pienokaisemme ikiuneen. Saattohoitoaika oli surullista, koko ajan varustautui siihen, että hetkenä minä hyvänsä rakkaamme on poissa... mutta hienoa oli se, että saimme hyvästellä Sakarin rauhassa. En tiedä, oliko lopullinen menetys helpompi kestää, kun sai "laskeutua suruun", mutta jälkikäteen ajateltuna olen tyytyväinen, että loppumetrit olivat juuri sellaisia, kuin olivat.

Voimia tähän raskaaseen aikaan teille kaikille ja kaikesta huolimatta hyvää joulua - joulu varmasti jää erityisellä tavalla mieleen koko loppuelämäksi. Ja hyvä, jos Taavi ei kärsi - se saa nauttia teidän kanssanne olemisesta täysin siemauksin loppuun saakka.

[Tapsu]

Kiitos Tanjakuu! Tekstisi lämmitti nakkisilmäistä itkupilliä ja ajatukset olivat samankaltaisia kuin itsekin olen yrittänyt ajatella.
Rakkaasta lemmikistä on paljon iloa, mutta tietäähän sen, että siihen kuuluu surukin, mutta sen laatu kyllä yllättää.
Siili, kun on niin pieni ja avuton ja luottavainen ystävä.

Hyvää Joulua Sinullekin ja ehkä kesään mennessä meitä helpottaa;).

[tanjakuu]

Suru on kyllä sellainen asia, joka yllättää aina...
Meillä auttoi pahimpaan suruun se, että puuhailin/puuhailtiin kaikenlaista Sakariin liittyvää: muisteltiin sen hassuja juttuja, katseltiin kuvia, pidettiin saattohoitoaikana Sakkea miltei koko ajan sylissä jne. Ja sitten pienokaisen siirryttyä tuonpuoleiseen laitettiin kaunis hauta, suunniteltiin siihen kesäkukat, mä suunnittelin maalaavani taulun Sakarista jne jne. Sakke oli meidän ensimmäinen siili; aina sydämissämme asuva helmisilmä, jota rakastimme... sitä asiaa ei mikään ota pois. Muistoja ei vie meiltä kukaan. Myös se ajatus auttoi/auttaa ainakin minua, että annoimme pikku ystävällemme parhaan hoidon, mitä osasimme. Myös te olette antaneet Taavin eteen kaikkenne ja kukaan ei olisi tehnyt mitään paremmin. Ja nyt vielä saatte ainakin joulun ajan olla sille helliä ja hyviä. Nuo sisäelinsairaudet ovat vaan niin ikäviä ja pääsevät ilmeisesti aina yllättämään - meille ainakin Saken nuopeus ja ruokahaluttomuus ilmestyivät kuin salama ja sitten se olikin jo menoa muutamassa viikossa.

Tanja

P.s. Meille tulee kohta uusi siili Mutta sekään ei vie Sakarin paikkaa - sille on oma kolonsa sydämissämme!

[Tapsu]

Kiitos taas Tanja ja onnea uuden tulevan siilin parissa!

[Kitty]

Voi miten surullista

Voimia täältä!