Kirjoittaja Sirpa » 27 Touko 2008, 20:20
Tuffen Vaaralan vampyyrin sairauskertomus
Huomasimme maaliskuussa, että Tuffen vasen huuli on hieman turvoksissa. Koska pojalla ei ollut enää 4,5 vuoden iässä jäljellä vampyyriajoistaan kuin yksi vaaraton kulmahammas, pääsin katsomaan suuhun. Ien oli turvoksissa ja hyvin punainen. Saimme seuraavaksi päiväksi ajan Johanna Rauliolle.
Ilman rauhoitusta poika antoi myös eläinlääkärin pumpulipuikon avulla katsoa suuhunsa, voi miten hieno ja kesy poika meillä olikaan! Johanna sanoi, että joka tapauksessa ien on tulehtunut, mutta että kyseessä voi olla valitettavasti myös kasvain. Saimme antibioottikuurin ja soittoajan viikon päähän. Kuuri tuntui tehoavan ja olimme muutaman päivän kevyellä mielellä. Vaan sitten huuli alkoi jälleen nousta ylös...
Raulio sanoi, että yhtenä mahdollisuutena on alkaa antaa pojalle kerran kuukaudessa kortisonipiikki. Se kuulemma saattaa hidastaa kasvaimen kasvua, mutta tekee siilistä myös hyvin ärhäkän. Tällä tavalla Tuffen elämää voitaisiin pidentää muutamalla kuukaudella. Koska nyt tiesimme jo, että Tuffella ei ole enää paljoa aika, emme halunneet, että Tuffe olisi joutunut olemaan viimeiset viikot meillä lääkeestä aggressiivisena. Sanoin Johannalle, että emme halua pistoksia ja pidämme Tuffea niin kauan, kuin se tuntuu nauttivan elämästään; syö hyvin, juoksee juoksupyörässään joka yö, tekee vaahtiksia ja piehtaroi hiekkalaatikollaan.
Pari viikkoa sitten Tuffe ei enää pystynyt syömään kokonaisia sirkkoja ja pilarsseja vaan pilkoin ne sille saksilla pieneksi mössöksi. Sellaisen ruoka meni hurjalla vauhdilla alas. Juoksupyöräkin suhisi kuitenkin joka yö. Kasvain oli jo aika hurjan kokoinen. Tuffen suu ei enää mennyt kunnolla kiinni ja sen kieli alkoi vaikuttaa omituiselta. Tiesimme,että Tuffella ei ollut jäljellä enää paljon aikaa. Miten voisimme luopua pojastamme?
Viime viikolla Tuffen syöminen alkoi olla vaikeaa, mutta syöttäen se kuitenkin onnistui. Ruokahalu oli kova. Juoksupyöräkin surisi edelleen ja Tuffe seurusteli väliseinän takaa myös innokkasti poikansa Maxin kanssa. Mielessä kaihersivat kuitenkin Raulion sanat, kun olin kysynyt, olisko mahdollista, että Tuffe on vaan joku päivä kuolleena. Johanna vastasi, että valitettavasti Tuffe kuolee ennemmin nälkään ja janoon, kun kasvain on niin suuri, että syöminen on mahdotonta.
Tuffen käytös alkoi muuttua viime lauantaina. Kävin yöllä monta kertaa katsomassa, kuinka se voi kylpyhuoneen valtakunnassaan. Poika makasi vain apaattisena hiekkalaatikossaan huuli kauhean näköisesti koholla. Kasvain oli muuttunut jo harmaanmustaksi ja röpeliäiseksi. Niinpä sunnuntaina meidän oli pakko tehdä raskas päätös.
Tuffe vaipui kauniisti ikiuneen läheisellä eläinlääkäriasemalla, sillä en enää halunnut lähteä viemään sitä lähes 30 km päähän Rauliolle, niin Tuffen oma lääkäri kun hän olikin. Helsingin eläinlääkärikeskuksen Jukka Marttinen oli ihana ja teki Tuffen viimeisestä hetkestä kauniin ja jotenkin niin arvokkaan. Hiljaa henki erkani Tuffestamme ja toimme rakkaan pojan kotiin. Oloni on nyt niin rauhallinen, sillä kaikki pelko ja lopun odotus on nyt ohi. Jäljellä on kauhea suru. Legendasiilimme Tuffe, Vaaralan vampyyri saa lähipäivinä oman hautapaikan Eläinten hautausmaalta Haagasta.