Miesseuran etsintää

[Hurrja]

Kirjoitukseni kannattaa nimenomaan lukea ihan kiihkottomasti, niinkuin Tiinakin tuossa yllä totesi...(:

Lafleur,Tarkoitin geenipoolin laajentamisella nimenomaan sitä, että ideaalitilanteessa jokainen terve ja lisääntymiskykyinen naarassiili saa yhden tai kaksi poikuetta (Suomen kokoisessa maassa varmastikin yksi) sellaisen uroksen kanssa, joka on tasokas ja terve lajinsa edustaja. Tämä uros voi olla vaikka sitten se tuontisiili, joka todella tuo uusia geenejä kantaan. Kaikki kuitenkin tietää, että meistä jokainen, niin ihminen, siili kuin mikä tahansa muunkin lajin edustaja, kantaa erilaista geeniperimää. Eihän useimmat sisaruksetkaan ole identtisiä kaksosia vaikka ovat samoista vanhemmista? Niinpä rajoittamalla siilien kasvatus ainoastaan tiettyihin siileihin (virallisten kasvattajien omistamiin) puoltaa minun korvissani matadorjalostusta, mikä ei ole suositeltavaa millään eläinlajilla. Tätä asiaa tarkoitin kirjoittaessani geenipoolin laajuudesta. Yhdistyksen rooli on mielestäni antaa kysyttäessä neuvoja, mikä uros olisi sopiva siilitytölle niin, että se geenipooli tosiaan kasvaisi.

Mitä tulee siilien jalostuskäytön alaikärajaan, en osa ottaa kantaa siihen, onko se sopiva, mutta yleisesti ottaen minun mielestä eläimien ja ihmisten sukukypsyyden saavuttamista ei voi verrata keskenään. Eläimillä on ihan tutkitustikin asia niin, että nuoret eläimet ovat hedelmällisempiä ja myös synnytysvaikeudet lisääntyvät eläimen vanhetessa. Eläimet ovat myös yleensä jo nuorella iällä kykeneviä hoitamaan "lapsensa" toisin kuin älyllisesti kehittymättömät ihmisen alut... eläimiä kun ohjaavat vaistot, ihmisiä kaikki muu mahdollinen.

Halusin herättää tästä jalostus aiheesta keskustelua ihan siksi, että en ymmärrä vieläkään yhdistyksen niin tiukkaa ja kielteistä kantaa "kotikasvattajiin", heitäkin kun on moneen junaan niinkuin varmasti virallisiakin kasvattajia. jos kotikasvattajia ei opasteta oikeille raiteille, niin silloinhan vasta hallaa tehdäänkin! Tuomitsemalla ei ainakaan auteta siilien hyvinvointia Suomessa, päinvastoin.

Natsuko, kyse ei varmastikaan ole siitä, etteikö siilikasvattajiksi haluavat viitsisi nähdä vaivaa olla vuoden yhdistyksen jäsenenä ja hakea hallituksen hyväksyntää. Kaikki eivät vaan välttämättä halua olla kasvattajia (hyvä niin), vaan ehkä tehdä yhden pesueen siilillään. se mitä itse tarkoitin aiemmassa kirjoituksessani, oli juurikin nin päin, että melko pieni ero sillä loppujen lopuksi on kuka pääsee viralliseksi kasvattajaksi, eli että tekeekö tuo vuoden jäsenyys ja hallituksen hyväksyntä jostain "kokeneemman ja asiantuntevamman" kasvattajan kuin esimerkiksi viisi vuotta jäsenenä ollut monen siilin omistuksen kokenut kotikasvattaja? se oli se pointtini.

[Hurrja]

niin ja piti vielä lisätä, että täysin samaa mieltä Anitta2:n kanssa!

yhdistyksen pitäisi enemmänkin ajatella jäsenistönsä haluja, sillä hehän jäsenmaksuillaan yhdistyksen pystyssä pitävät.....

[tini]

Asioilla on aina monta puolta, joita yhdistys (eli oikeestaan hallitus) yrittää ajatella joka kantilta. Siili on sen verran erilainen, ja tuntematon, eläin verrattuna moneen muuhun pieneläimeen, että ei pitäisi ihan lyhyellä lajituntemuksella lähteä kasvattamaan. Niin moni asia voi mennä pieleen. Ja toki onnistuakin ei kasvatus sentään ihan mitään rakettitiedettä ole, vaikkakin vaatii sitä lajituntemusta ja tietoa. Ja niinkun anitta ihanasti sanoi, on kaikki jostain lähteneet liikkeelle. Ja kiitos anittalle kehuista!

TOSIN sanon omana mielipiteenä vielä sen verran (ja tätä komppaa varmasti moni kasvattaja, villit ja viralliset, joilla on kokemusta useammasta poikueesta), että siilinkasvatus ei ole lasten hommaa. Vaikka kuinka on vanhemmat tukena ja apuna, niin paljon sydänsuruja (ja traumoja?) voi seurata epäonnistuneesta, epämuodostuneesta tai vaikkapa sairaasta poikueesta.

Ihanaa on, että kasvattajat tukevat kasvattiensa tulevaa lisääntymistä ja antavat neuvoja ja opastusta asiassa uusille kasvattajille. Niin sen pitää ollakin.

<em>Halusin herättää tästä jalostus aiheesta keskustelua ihan siksi, että en ymmärrä vieläkään yhdistyksen niin tiukkaa ja kielteistä kantaa "kotikasvattajiin", heitäkin kun on moneen junaan niinkuin varmasti virallisiakin kasvattajia.</em>
Sillä erotuksella, että viralliset kasvattajat toimivat yhdistyksen sääntöjen ja ohjeiden puitteissa, mitä ei voi sanoa varmuudella villistä kasvattajasta. Sitä parempi, mitä enemmän olisi yhdistyksen hyväksymiä virallisia kasvattajia ja jotta näitä virallisia kasvattajia yhdistyksen katon alle saataisiin, on heille pystyttävä tarjoamaan jotain enemmän. Näitä etuisuuksia mietitään jatkuvasti ja tällä hetkellä niitä on mm. nuo anittan mainitsemat sekä lisäksi esim. kasvattajatapaamisia (joissa käydään läpi kasvatuksessa tärkeitä asioita). On varmasti olemassa villejä kasvattajia, jotka teettävät vain sen yhden poikueen, mutta sitten on olemassa valitettavasti myös niitä, joilla poikueita syöksyy toisen perään tiheästi muutamalta naaraalta. En silti unohda sitäkään, että heistäkin löytyy varmasti todella hyviä kasvattajia, jotka eivät jostain syystä halua olla yhdistyksen alaisia. Siitä herää silti mielessä kysymys, että mikä on se syy, jonka vuoksi ei kasvattaja halua hyötyä yhdistyksen eduista ja luottamuksesta.

Ja kyllä me ihan tosissaan on mietitty vain ja ainoastaan jäsenistön etuja (mitäpä muutakaan??). Ja henkkoht mielipiteeni on, että jäsenistön yksi suurimpia etuja on mahdollisuus ostaa siilinsä yhdistyksen viralliselta "varmalta ja varmasti luotettavalta" kasvattajalta. Joka tosiaan toimii sen mukaan, mikä yhdistyksen linjaus siilien hyvinvoinnissa on

[Wawa]

Mäkin jossain vaiheessa tosta kasvatuksesta luin, ihan mielenkiinnosta
ja siinä on tosiaan se riski, että poikset on sairaita, ym. syntyessään..
Ja mä luulen, että jokainen poikuetta haluava tosiaan tiedostaa myös nämä riskit ja hankkinut sitä informaatiota, ennenkuin on tullut tänne ilmoittamaan.

Ja tuosta yhdistyksen tiedonannosta noille "villeille" kasvattajille, kun kattelee noita virallisten kasvattajien sivuja, niin kyllä sieltä aika reilusti saa tietoa(ja ihan riittävästi niitä varoituksiakin)

Tää nyt vaan ihan mielipiteenä, omakohtaisena.

[Memma]

Haluaisin vielä tuoda tiettäväksi niille, jotka haluavat kasvatus osion suljettavaksi, että halukkuutta tähän on tiedusteltu virallisilta kasvattajilta noin vuoden sisään kahdesti. Molemmilla kerroilla se on päätetty jättää julkiseksi foorumiksi. Näin siis viralliset kasvattajat haluavat tukea niitä aloittelevia kasvattajia, joita he itsekin ovat joskus olleet.

[lafleur]

En missään nimessä ole ehdottanut, että ei annettaisi mitään tukea tai edes neuvottaisi epävirallisia ja aloittelevia kasvattajia. On hienoa, jos kokeneemmat neuvovat aloittelevia ja että aloittelevat uskaltavat kysyä niitä neuvoja.

Kuitenkaan tällä miestenhaku palstalla ei ole mitään tekemistä aloittelevien kasvattajien neuvomisen kanssa, vaan tällä rohkaistaan yhä useampia uusia siilistejä tuosta vain hankkimaan astutuskumppania siililleen. Tällä hetkellä kynnys alkaa kasvattajaksi on tehty mielestäni hyvin matalaksi.

Ei ole asiallista hokea täällä että ''ei se kasvattaminen nyt niin vaikeaa ole'' tai muutenkaan rohkaista ketä tahansa teettämään vauveleita siililleen. On turha puhua jostain salaseuroista jotka pyrkivät keskenään pyörittämään jotain siilivauvamonopolia ja pelottelevat aloittelevia kasvattajia hirveillä tarinoillaan. Kuten niin miljoonasti on todettu, ei siilien kasvatus ole helppoa, vaan hyvin vaativaa ja ongelmia on ja tulee paljon. Ihan turha niitä on kenenkään vähätellä.

En sano, että virallisen kasvattajan nimike tekisi jostakin ihmisestä parempaa kasvattajaa. Kuitenkin jos aloitteleva kasvattaja näkee kaiken sen vaivan (joskaan ei turhan suuren vaivan) ja rekisteröityy kasvattajaksi, osoittaa se mielestäni että asiaan on perehdytty enemmän ja ollaan vakavammalla mielellä liikkeellä. Tämä myös nostaa kynnystä enemmän kuin se, että rohkaistaan ketä vain 4kk siilin omistanutta hakemaan täältä seuraa siililleen.

On höhelöä puolustella näitä epävirallisia kasvattajia sillä, että ''eivät kaikki halua ruveta virallisiksi kasvattajiksi ja heillekin pitää antaa mahdollisuus''. Mitä järkeä sitten on sitä yhtäkään poikuetta teettää? Ei tämä ole leikin asia, että kokeilenpa vaan huvikseni millaista tämä on ja jos sitten joskus viitsin niin voin perehtyä asiaan paremmin ja hankkia virallisen kasvattajan nimikkeen.. Siis kyllähän sen nimikkeen voi hankkia, vaikka olisikin vain yksi poikue mielessä. Ja miksi? No siksi, että se nostaisi ainakin vähän kynnystä lähteä poikuetta teettämään ja kaikki tuki olisi silloin paremmin saatavissa.

Ja haluan mainita vielä muutaman asian tähän lapsikasvattaja aiheeseen:

Herranjumala sentään, eihän lapsi nyt voi omalle lemmikkikoiralleenkaan päättää hakea astutuskumppania, vain jotta saisi hoidettavakseen pesueen pentuja! Mikä ero siileissä sitten on?

Mitä mahdollisia motiiveja lapsella (tai kenellä tahansa) oman lemmikkisiilin astutukseen voi olla, mietitäänpäs:

- kiva kokemus hoitaa pieniä siilinpoikasia

- kaverit saa kanssa siilin, koska ne niin tykkäs meidän siilistä

- niistä saa kivasti taskurahaa

Olivat ne motiivit mitä tahansa, niin menevätkö ne todella tärkeysjärjestyksessä oman siilin terveyden edelle?
Miettikää, minkälainen kärsimys emolle on koko raskausaika ja itse synnytys. Kaikki tämä vain sen takia, että emäntä tahtoo pikkusiilejä syystä tai toisesta.

Mitä sitten, kun ne poikaset kaiken sen työn ja odotuksen jälkeen syntyvät kuolleina?

Mitä sitten, kun pikkutyttö löytää rakkaan lemmikkinsä, emosiilin, kuolleena pesästä ympärillään 5 täysin avutonta siilinpoikasta? Riittääkö tässä vaiheessa perheen rahkeet ja resurssit siihen, että yötä päivää valvotaan ja hoidetaan pienokaisia tunnin välein? Ruokitaan, lääkitään ja pidetään lämpiminä ja vielä todennäköisesti huomataan,että jokainen poikanen menehtyy ilman emon hoivaa? Mitä tällainen tekee nuoren lapsen mielenterveydelle?

Mitä sitten, kun emo tulee pesästä ulos kantaen veristä ja kituvaa siilinpoikasta? Tai kun pesään kurkatessa sieltä löytyykin vain verta ja poikasten raadot?

Itse en suostuisi omaa lastani tällaisille mahdollisuuksille altistamaan. Kuitenkin nämä kaikki ongelmat ovat hyvin todellisia ja yleisiä siileillä.

[Anitta2]

Tuossa edellä oli vahvoja pointteja, mutta...
Myös virallisella kasvattajalla saattaa olla pieniä lapsia, jotka voivat nähdä siilin kuolleita poikasia. Ja myös virallisen kasvattajan siili voikin olla lapsen lemmikki. Yleensä kai ei siiliä myydä alaikäiselle eli aikuinen on siilistä vastuussa joka tapauksessa.
Ei missään ole kielletty siilinpoikasten teettämistä lapsiperheissä.
Hiljalleen kyllä näkyy tulevan muitakin siilipalstoja, joten jos täällä kyselyt lopetetaan niin ne siirtyvät muualle.

[Tarja T ja Siiri]

Aikojen alussa suunnitellessani poikueen teettämistä ensimmäisellä siilillämme sain yhdistyksen taholta pelkästään tukea ja neuvoja. Siiri-siilimme odotusaikakin myötäelettiin mukana. Se tuntui hyvältä, ja olen noista ajoista edelleen kiitollinen.

[tini]

Lähinnä oma pointtini koski näitä "lapsikasvattajia", jotka itse hoitavat siilin ja vanhemmat ovat mukana taustalla. Ei tietenkään ole lapsiperheissä kasvatus kiellettyä, mutta ei mielestäni tarvitse sen lapsen hoitaa kasvatusasioita kuitenkaan. Ja tällaisia kasvatusasioita on omasta mielestäni jo sen sulhasenkin etsintä. Saati sitten paritus ja synnytys/poikasten hoito.
Meillä on tulevaisuus suunniteltu niin, että siilinkasvatusasiat hoidetaan "poissa lasten silmistä". Eli pesään kurkkaukset ja muut hoidetaan lasten nukkuessa ainakin muutaman ensimmäisen viikon ajan. Ei lapsia tarvitse pumpulissa kasvattaa, mutta voi niitä pieniä silmiä ja kehittymättömiä mieliä suojella pahimmilta näyiltä.

[Marianne]

Lapsien ei kyllä kannata poikasia teettää. Tuo, mitä lafleur tuossa lopussa kuvaili on nähty ja koettu omakohtaisesti enkä sano, että se oli helppoa, nimittäin irroittaa kuolleita poikasenraatoja sanomalehdestä, kaapia jäänteitä, haudata pieniä poikasia ja löytää ruumiinosia. Emo ei ole meillä suuremmin kärsinyt, mutta tiedän kyllä monta tapausta, jossa on ollut paljon ongelmia (poikanen jäänyt kohtuun, kaikki kuolleet, kalkkikrampit, epämuodostunee poikaset jne). Itse näin noin 10-vuotiaana, kun hamsteriemoni söi poikasensa elävältä, enkä voinut tehdä mitään. Se kauhukuva ei poistu ikinä mielestäni... mutta se piti vain kestää.

Lisäksi emosiili tai siilin luonne yleensä on hyvä tuntea ennen kuin poikasia aletaan suunnittelemaan, eikä sitä ole pakko ihan ensimmäisellä omalla siilillä sitä poikuetta teettää. On paljon kasvattajia (niitä virallisia), jotka ovat omistaneet useita siilejä ennenkuin ovat alkaneet kasvattaa. Minullakin oli ollut siili (tai kolme) jo 1,5 vuotta, ennenkuin aloin tämän ongelmallisen kasvattamisen. Moni kasvattaja on myös lopettanut koko touhun, koska ei enää kestänyt niitä ongelmia ja kuolemaa.

On kasvatuksessa toki iloakin, onnistumisia ja elämää, ja se pistää jatkamaan. On vain varauduttava kaikennäköisiin asioihin, joihin ei oikeastaan osaa edes varautua. Viralliset kasvattajat ovat olleet yhdistyksen jäseninä vähintään vuoden ja saavat avukseen myös mm. kasvattajakansion, johon näitä hoito-ohjeita ja ongelmatilanteita on kerätty. Nämä ohjeet on koottu kasvattajien ja elänlääkäreiden ohjeista ja kokemuksia vaihtaen. Ohjeita löytyy edelleen täältä palstaltakin, mutta valitettavasti osa tiedoista voi olla jo vanhentunutta, sillä niitä ei ole ehditty korjailla tai tarkastella.

Mitä tuohon geenipooliasiaan tulee, sitä ollaan tosiaan nyt ajamassa hallituksessa ja kasvatustoimikunnassa. Se, että saataisiin useampia siilejä (nyt ensin lähinnä niitä uroksia) kasvatuskäyttöön on työn alla. Kasvattajien tulisikin käyttää useita uroksia, eikä vain yhtä, jotta kanta pysyisi monimuotoisempana.

Tähän riittää se, että uros on eri, se voi olla vaikka veli tai serkku, sillä ei ole väliä (kuten hurrja mainitsi), kunhan se sama uros ei tuota yli 5 % vuoden poikuemäärästä, enimmillään tämä tarkoittaa siis sitä, että yksi uros saisi saada vuodessa 5-10 poikasta, riippuu syntyneiden määrästä. Vuodessa rekisteröidään noin 200 uutta siiliä.

[Kutri]

Silloin kun kaikki ei mene putkeen niin se ei tippakaan naurata. Tarkoitan just noita mitä Mariannekin tossa kirjoitti ja Lafleur aiemmin. Keskenmeno, poikasten syönti tai poikasen kuoleminen jo useamman viikon iässä on semmosia juttuja mitä ei ihan nuoremmille toivo, nimimerkillä kokemusta on. Itseni olen itkenyt tyhjäksi mm. noiden edellämainittujen asioiden koettelemuksista ja kyllä se on vaan karseeta oikeesti. Ja toki niitä onnistuineita poikueita on mutta kun kasvattajapuolella lukee galluppia niin jokaisella kasvattajalla on kokemusta noista karmeista tilanteista aina jonkin verran, koska niitä ei valitettavasti voi välttää tässä touhussa. En tiedä yhtäkään kasvattajaa jolle ei olis ikinä tapahtunut mitään koettelemuksia

Ja se mitä haluaisin tässä vielä lopuksi korostaa on se että oli se sitten kuka tahansa joka noita siilivauvoja alkaa suunnittelemaan niin toivon hartaasti että ymmärretään näistä asioista edes sen verran että oikeasti kiinnitetään huomiota parin valintaan. Nimittäin kaikki siilit ei vaan yksinkertaisesti kelpaa kasvatukseen ja jalostukseen. On hirmu tärkeää että ei käytetä niitä siilejä joilla on ollut suvussa sairauksia kuten esim. hammasvaivoja tms. koska tommoset jututkin on perinnöllisiä. Nuoremmat ei innostukseltaan ajattele välttämättä niin pitkälle noita juttuja että kiinnittää sen kummempaa huomiota suvuissa ilmeneviin asioihin. Tärkeetä olis kuitenkin saada aikaiseksi tervettä ja pitkäikäistä siilikantaa.

[Wawa]

Totta tuo.

Sehän siinä juuri onkin, kaikki voi joko mennä täydellisesti tai ihan täydellisesti pieleen. Ite en kyllä haluais tollasta näkyä nähä, kiitti vaan, siihen tulokseen tulin.

[Hurrja]

Ei minustakaan lapsi voi kasvattaa mitään eläimiä. Tottakai aikuisen täytyy kantaa vastuu.

Se on totta, että kasvatuksessa tulee ennemmin tai myöhemmin vastoinkäymisiä eteen ja kuolleet jälkeläiset ovat ikävä näky niin aikuiselle kuin lapsellekin. Mutta se on elämää. Väitänpä, että mm telkkarissa näkyy joka päivä raaempia juttuja...

Pidän kasvatustyöstä silti kaikkine haasteineen. Kasvatan mm koiria ja on kyllä tullut koettua myös kuolleet pennut, joka on todella kamalaa, mutta toisaalta myös kasvattavaa. Myös koirat koittavat tappaa pentujaan, ja niinpä sekin on koettu. Paljon unettomia öitä ja surua, mutta silti vaakan toisessa kupissa painaa enemmän se onnellinen pentuaika, kun saa seurata pentujen kehitystä ja halailla ihania karvapalloja! Sillä kyllä kasvatuksessa onnistumisiakin tulee.

Tuossa yllä kun lueteltiin noita "lapsikasvattajan" motiiveja, niin kyllä ne on ihan samat motiivit varmaan oikeilla kasvatajilakin. Tosin vuosien mittaan minulta on ainakin karissut pois tuo "taskurahan" saaminen, sillä voittoa ei edes koiran kasvattamisella pääse pahemmin syntymään. Sen sijaan suurimpana motiivina on juuri ne ihanat pennut, joita saa 8 viikon ajan ihastella ja hoivata. Ja toki teen jalostusvalintani huolella, en niin että mun muppe on hieno ja kaverit haluaa varmaan saada sen pentuja...

Tämä onkin usein kotikasvattajien suurin kompastuskivi, että osaavat tehdä oikeita yhdistelmiä, kun eivät välttämättäole niin perehtyneitä asiaan. Silloin täytyy osata ja uskaltaa kysyä viisaammalta...(:

[lafleur]

Monet lähtevät kasvattamaan niin, että motiivina on tuo raha. Koska he eivät ole perehtyneet asiaan kunnolla, eivät he ymmärrä, ettei siitä jää käteen paljoakaan.
Minäkin voisin tietämättömänä hyvin kuvitella, että 5 siilinpoikasta 350e/nenu on kiva lisätulo. Olen kuitenkin kuullut kasvattajilta että käteen ei lopulta jää lääkärikulujen, verojen ja kaiken muun lisäksi paljoakaan.
Mutta silti tämä on monen tietämättömän motiivina lähteä kasvattamaan.

Noita motiiveja miettiessäni olin kyllä lisännyt sulkeisiin tarkoittavani muitakin kasvattajia, en pelkästään lapsia.

Mielestäni on hienoa, että tästä aiheesta on nyt (taas) käyty keskustelua, toivottavasti aloittelevat kasvattajat löytävät tämän palstan, ja saavat asiantuntevaa opastusta ja neuvoja täältä.

Olen silti edelleen sitä mieltä, että täällä voisi olla joku sivu tms. jossa varoitettaisiin kasvattajiksi haluavia, että ei ole leikin asia, ja lueteltaisiin siihen liittyviä ongelmia ja velvollisuuksia. Ja samassa voisi olla kehoitus, että jos kuitenkin päättää ruveta kasvattajaksi, niin ottaa rohkeasti yhteyttä tämän sivuston kasvattajiin saadakseen tukea ja neuvoja?
Tällöin ei suoranaisesti houkuteltaisi ketä vain kasvattamaan, mutta tarjottaisiin kuitenkin näkyvästi apua heille jotka siihen ryhtyvät?

[Natsuko]

<em>Se on totta, että kasvatuksessa tulee ennemmin tai myöhemmin vastoinkäymisiä eteen ja kuolleet jälkeläiset ovat ikävä näky niin aikuiselle kuin lapsellekin. Mutta se on elämää. Väitänpä, että mm telkkarissa näkyy joka päivä raaempia juttuja... </em>

Hieman OT, mutta onko tämän kirjoittaja nyt aivan tosissaan? Kysyn tätä nyt ihan vakavissani. Itse myönnän, etten ole seurannut lastenohjelmatarjontaa viime aikoina, mutta epäilen suuresti, ettei yhdessäkään näytetä elävältä syömistä, verisiä raadonkappaleita tai epämuodostuneita, karvattomia eläinlapsia. Jos taas joku vanhempi väittää, että lapsi sellaista JA PALJON RAAEMPIA JUTTUJA näkee televisiosta (ja sallii lapselleen tämän näyn), on vanhemmassa itsessään vikaa kyllä aika paljon.

Kyllä, elämään liittyy kuolemaa ja jossain vaiheessa se on nähtävä ja hyväksyttävä, mutta mielestäni veristen siilinpoikasen kappaleiden esittely tai edes niiden näkemisen salliminen lapsille ei ole heidän silmilleen sopivaa. Kuten tini sanoi, pumpulissa kasvatuksen ja veristen kauhukuvien väliin mahtuu vielä paljon sopivaa katseltavaa. Kuollut koiranpentu nyt ei ole aivan sama asia kuin nämä täällä kuvaillut näyt. Itsekin olen elämässäni nähnyt yhtä sun toista, mutten IKINÄ IKIMAAILMASSA haluaisi esimerkiksi kuusivuotiaan pikkusiskoni näkevän niistä murto-osaakaan.

OT loppuu, vastausta odotellessa