Nyt Allu-ressukka on kuollut
. Sanoinkuvaamaton suru valtasi talomme muutama tunti sitten kun tyttäreni löysi Allun kuolleena Allun huoneen lattialta. En osaa tällä hetkellä pukea sanoiksi mitä tunnen. Mielessä on vain kysymys: Miksi? Kuten aikaisemmin tänään kirjoitinkin, Allu oli eilen illalla pirteä kuin peipponen kun pesin kylpyhuoneessa sen tassuja. Suorastaan ilahduin siitä rimpuilusta joka muistutti Allun kaikkein terveimpiä aikoja. Muistissa on myös eilinen hetki pesun jälkeen kun katsoimme yhdessä kylpyhuoneen peiliin ja kehuin kuinka voikin olla puhdas ja nätti siili. Kuivattelun jälkeen annoimme Allulle lääkkeen ja kun laskin Allun takaisin huoneeseensa, tein normaalin "paikoillenne, valmiit, HEP!" -rituaalin (Allulla jalat aina kävivät jo ennenkuin päästin sen irti) ja päästin Allun irti. Se juoksi aivan kuin terveenä oman huoneensa lempipiiloon, pitkään pahvitötteröön.
Miksi ihmeessä siili kätkee kipunsa ja sairautensa näin hyvin? Jos se huutaisi tuskissaan, se olisi helppo viedä kiireesti lääkäriin. Miusta on niin täydellisen väärin että rakas lemmikki odottaa kunnes on yksin ja sitten vain kuolee. Niin paljon jäi sanomatta.
Kaivoin äsken puutarhaamme haudan. Yleensä otamme Allun aina yhdeksältä tunniksi syliin, niin olemme tehneet jo lähes kolme vuotta joka ilta. Yhdeksältä otamme Allun tänäänkin, mutta sylittelyn ja hyvästien jälkeen hautaamme sen rakkaiden lelujensa kanssa. Hauta on kahden syreenipensaan välissä.
Allu oli meille uskomattoman rakas perheenjäsen ja meillä on sitä jo nyt kova ikävä. Olisi tietysti hyvä tietää mikä oli lopullinen kuolinsyy, mutta emme anna Allua leikeltäväksi.
<em>Mode siirsi aiheen oikean otsikon alle</em>
