Mulla on vielä aika vähäinen kokemus siileistä, Lyyli muutti meille 1.7.2009. Ikää tytöllä on reilu 2 vuotta, ja minä Lyylin päätin ottaa meille koska tyttö oli uutta kotia vailla.
Aluksi Lyyli oli ihan pallona, ei tosin puhissut, mutta kesti hyvän tovin että pallosta aukesi . Pikkuhiljaa...
Lyyliä oli saamani tiedon mukaan otettu entisessä kodissa syliin yms. vallan hanskojen kanssa. Itse meinasin samaa mutta aloin miettiä pehmeämpiä vaihtoehtoja.
Kovasti arkakin Lyyli oli alkuun . Aloin nostella tyttöä syliin fleecen kanssa ja vakaa päätös oli että paljain käsin pitelen pimua. Siihen edettiinkin varsin nopeasti, oikeastaan tarvittiin vain kärsivällisyyttä ja sitä, että Lyyli oppi tunnistamaan minut hajun ja äänen ym . perusteella.
Tänään meillä Lyylin kanssa menee hienosti, pimu on sylissä viihtyvä, tykkää kovin silittelystä, mutta ilmaisee myös oman tahtonsa, joskus tuhahdetaan, pitkä tuuuuuuffffffffffffff..... siihen se sitten jää. Kertaakaan Lyyli ei ole purrut minua, ja on muutenkin varsin herttainen pieni siili.
Myös mieheni sylissä Lyyli viihtyy ,mutta antaa ymmärtää kyllä kun haluaa lattialle.
Se, mitä yritän sanoa, on että minun kokemukseni mukaan rakkaudella, kärsivällisyydellä ja totuttamalla kenties saat siilin kesyksi. Oikeastaan vain aika näyttää kaiketi sen kuinka pian siili kesyyntyy. Varmastikin siilit ovat eriluonteisiakin, niinhän me ihmisetkin ..
Kokeneemmat siilistit ovat kenties parempia neuvojia kuin minä.. mutta halusin kertoa Lyylin ja minun tarinani alun