Elämäni pieniä iloja?

[Noora]

Luin juuri Turtian kirjasta luonnonsiileistä. Hän kertoi niiden olevan erittäin persoja makealle. Turtia antaakin niille vaikka mitä kummaa. Samaista kirjaa lukiessani mietin tuota pinkkiasiaa. Että ilkeisinkö kokeilla hiirilapsia. Kun luonnossa siilut saattaa vetää vaikka aikuisia jyrsijöitä.

[Tarja T ja Siiri]

TÄH! Kuulostaa kyllä pikkasen liian julmalta tuo hiirilapsijuttu. Itse en taatusti moiseen pystyisi!

[Fauron]

Julmaa julmaa, vaan sellaista on elämä. Kyllähän niitä pinkkejä on annettava jos ne ruokavalioon kuuluu. Mutta jos ite ei asiaa kestä nii eiköhän keitetty naudanliha aja saman asian... <img src="http://www.suomensiiliyhdistys.fi/forum/img/smile/wink.gif" border="0" align="" alt=""> <br> <br>Tuosta makeanhimosta sen verran että olen pariin kertaan yrittänyt maistattaa Räpsyllä suklaata vaan ei ole mennyt, vaikka mure oli kupissakin koko yön. Lienee jäänyt pieni juttu tajuamatta, että se on jotain syötävää! <br> <br>Alkuhaistelun jälkeen (itse kasvatettu) raaka liha oli ah niin nannaa mutta annoin vain vähän raappeita luusta. En tiedä uskaltaisinko antaa enempää, vaikka näköjään meni hyvin. Mietin vain että onko äkkiseltään liian vahvaa ravintoa.

[Tarja T ja Siiri]

Sori vaan, mutta minusta koko ajatuskin on ihan sairas. Jotta lemmikkisiilille hiirenpoikasia, HYI KAUHISTUS.

[Maria]

Tarja T; ajatteleppas asiaa näin: hiirenpoikaset tulevat ruokaeläinkasvattamoista keski-Euroopasta,valmiina pakasteina. Ne ovat syntyneet ruokaeläimiksi ja sellaisina myös kuolleet, ja jonkun eläimen ruoansulatuskanavaan ne tulevat päätymään. Pääasiassa matelijaharrastajat ostavat näitä kaikenkokoisia hiiriä ja rottia-pinkistä aikuiseen. Itse annoin pari vuotta sitten rotu-kissalleni pakastehiiren päivässä ja kuivaruokaa lisäksi. Näyttelyissä ei yhdenkään itämaisen turkki ollut niin kiiltävä ja silkkinen kuin meidän kissalla! Kaikki kysyivät että mitä ruokaa annan kissalleni, ja vastauksen kuultuaan useat kasvattajat alkoivat ruokkia sisäkissojaan osittaisella hiiriruokavaliolla. Nyt pari vuotta kokeiltuaan on tulos ollut seuraava: virtsakiviä ei ole tullut yhdellekkään, karvanvaihto helpottunut ja lyhentynyt,ruoansulatus kunnossa, ei flunssia eikä muitakaan infektioita ole ilmennyt. Tämähän on ihan järkeenkäypää: kissan pää-asiallinen ravinto luonnossa on piennisäkkäät! Ei ne kissatkaan "luonnostaan" kissanruokaa syö. Parhaatkin kissanruoat voivat vain jäljitellä hiiripaistin ravintokoostumusta. Sama pätee siilin ravintoon ja ruokintaan: mahdollisimman luonnonmukainen = hyönteis & lihapitoinen sekaravinto on paras. Aion itse kokeilla siileilleni pinkkejä ja voin sitten kertoa kaikille miten kävi. Lähinnä vastaan voi tulla niin monille tuttu asia: ruoka ei kelpaakkaan! Mutta aion silti sitkeästi yrittää.

[Tarja T ja Siiri]

Jep jep, jotain tuontapaista kommenttia odottelinkin <img src="http://www.suomensiiliyhdistys.fi/forum/img/smile/biglol.gif" border="0" align="" alt="">. Sieluni silmin näin kyllä annettavan eläviä hiirilapsia "kotisiilille"! Omasta puolestani voin sanoa, että saan ihan taatusti Siirin piikit kiiltämään ilman pinkkejäkin. Ei mahda mitään, mutta koko ajatus hiirilasten syöttämisestä kuvottaa. Vaan eihän tuota koskaan tiedä...annetaanpa ajan kulua...

[Marja]

Ajatus pinkistä siilin ravintona tuntuu kyllä ajatuksena kuvottavana. Toisaalta vielä puoli vuotta sitten matojen kanssa touhuaminen ja niiden syöttäminen siilille ei ollut käynyt mielessäkään.

[Tiina]

Pakko on tädinkin kommentoida. <img src="http://www.suomensiiliyhdistys.fi/forum/img/smile/wink.gif" border="0" align="" alt="">Ensinnäkin, mitään elävää selkärankaista eläintä (joka hiirikin on) ei saa antaa lemmikille ravinnoksi. <br> <br>Kaikista julmin on kuitenkin ihminen itse. Ajatelkaapa, mitä meillä myydään kaupoissa, on lehmiä, possuja, kanoja, lampaita ja vaikka mitä. Ja näitäkin käsvatetaan vain ravinnoksi. Sitten tapetaan, paloitellaan, pakastetaan... Tämän kun muistaa, niin aika pieni julmuus on tuo hiiren pinkin kohtalo. Miettikääpä kuinka suloinen ja hellyyttävä on karitsa.

[Tarja T ja Siiri]

Just joo, elikkä hiirenpoikaset pitää siis keittää tai pakastaa ensin ja sitten vasta siilin ruokakuppiin! Vai riittääkö pelkästään se, että hiiri on kuollut? Onko siis kyse pöpöistä vai astuuko moraali kuvioihin tässä vaiheessa? Ei kyllä meikäläisen oloa helpota yhtään <img src="http://www.suomensiiliyhdistys.fi/forum/img/smile/sad.gif" border="0" align="" alt="">

[Maria]

No no Tarja. Lapselliset kommentit sikseen. Ei hiiriä keitetä eikä kypsennetä missään vaiheessa. Jos ja kun niitä siilille tarjoillaan, ne annataan pakastimesta otettuna ja sen jälkeen huoneenlämpöiseksi sulatettuna. Minkäännäköisiä bakteeritartuntoja ei saa näistä miljoonia sukupolvia vankeudessa kasvatetuista hiiristä. EI niitä ole tarkoitus siten kokata, millekkään eläimelle, edes siilille. ( Tosin kerran kun olin unohtanut ottaa hiiren sulamaan käärmeelleni, ajattelin pika-sulattaa sen mikrossa. Seuraus = hiiri ylikuumeni ja räjähti ympäri mikron seiniä. Ei ollut kivaa siivota hiiren roippeita mikrosta jossa lämmitetään ihmisravintoa...) Ruokaeläimiksi kasvatettavat hiiret, niin pinkit kuin aikuisetkin, tapetaan hiilidioksidilla jo kasvatusmaassaan. Siellä ne myös pakastetaan, ja sellaisena ne saapuvat Suomen-maahan, eläinkauppoihin. Kuolema on kivuton,kuin nukahtaminen. Tiina on jälleen kerran oikeassa: ei ole tuskaton ja stressitön lihapulliksemme päätyvän naudan tai possun kuolema!

[pupunen]

Minusta kyllä hiilidioksidilla eläimen lopettaminen on kaikkea muuta kuin kivutonta, sehän on käytännössä sama kuin tukehtuminen, eikä se näytäkään nukahtamiselta. <img src="http://www.suomensiiliyhdistys.fi/forum/img/smile/sad.gif" border="0" align="" alt=""> <br>Hiiren poikaset näyttävät kovasti piikittömiltä vastasyntyneiltä siileiltä...

[Marjo]

Itse en varmasti kykene antamaan siililleni hiirenpoikasia. <br> <br>Vaikka olenkin eläinrakas nautin silti hyvän lehtipihvin mausta, mutta en kestäisi sitä syödä jos sillä olisi lehmän pää.

[Markku]

Pakkohan tätä on kommentoida kun on niin kiehtova keskustelu. Itse olen lihansyöjä, mutta tässä pari tiukkaa ajatusta. <br> <br>Sitä olen monesti miettinyt, että kuinka moni ihminen söisi kanaa ja muita eläimiä, jos teurastus pitäisi hoitaa itse: kanaa otetaan kurkusta kiinni kot-kot-kot ja kirveellä pää poikki hunk. Sitten laitetaan kana jaloilleen ja katsellaan kun se juoksentelee ilman päätä vähän aikaa. <br> <br>Monet voisivat siirtyä kasvissyöjiksi. Mikäli yllä olevaa ei pystyisi tekemään, en kutsuisi ihmistä lihansyöjäksi. Sellainen jauhelihaihminen on raadonsyöjä.

[pupunen]

...mutta ihmiset elävätkin kommuuneissa, jotkin tekee yhden asian ja toiset toisen. Ne jotka kykenee teurastamaan eläimiä, tekevät sitä muittenkin edestä. Luultavasti nälkä ajaisi ihmisenkin käyttäytymään 'primitiivisemmin'. Veikkaan että ei tarvitsisi kovin kauan autiolla saarella nälässä olla, että sitä jo virittelisi ansoja riistaeläimille...

[Kaisa]

Niinpä, tästä elämän pienistä iloista onkin tullut aika mielenkiintoinen keskustelu - voipi olla ylläri jos ensimmäisen kerran tulee lukemaan tätä ja täällä jutellaan pinkeistä ja päättömästi juoksentelista kanoista. <br> <br>Itsekään en pystyisi pinkkiä varmaan tarjoamaan, vaikka eihän siinä ole sen kummemmasta tosiaan kyse kuin omasta pihvistä lautasella. Mutta jotenkin karsastan ajatusta pienestä nisäkkäästä toisen pienen nisäkkään ruokana, vaikka kuinka on kuollut ja ruokaeläimeksi kasvatettu. <br>Itse olen ollut aina metsästystä vastaan tavallaan, mutta kertaalleen lähdin mukaan lintumetsälle ja matkan varrella yhdytimme mitä suloisimman metsäjäniksen. Siinä minä sitten tarvoin perässä kun mies tähtää pupusta pyssyllä. Siellä se pupu oli mielestään hyvin piilossa n. 30 cm korkean katajan takana - se oli sitten sen viimeinen piilopaikka, ei mikään hyvä piilo reppanalla. <br> <br>Siinä minä sitten seisoin vieressä, kun vedettiin puukolla auki pupun maha ja sisukalut pihalle. Olin kuvitelut, etten olisi voinut toimitusta katsoa luopumatta aamiaisestani, mutta niinhän vain katsoin. Lopuksi vielä silittelin pupua ja tuumasin, että kyllä sillä on pehmeä turkki ja rupesin miettimään mitenkähän ne matkamuistomyymälöissä myytävät jäniksen käpälät tehdään. Saisinko tuosta pupusta itselleni onnenkäpälän? Ei tullut minulle tassua seinälle, mutta kyllä pupu maistui hyvälle kermakastikkeella punaviinin kera.